NAVIBARIN KATOAMINEN

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

OPET OPPIMASSA: Peurannahan savuparkitus





Piilometsän opet kävivät  syyskuussa Kierikissä muinaisartesaani Hanni Haapaniemen ohjaaman peurannahansavuparkituskurssin, jatkona kalannahanparkituskurssille. Kurssi liittyy Vihreä lippu- ja StarT -teemaamme, joka on  ”eläminen luonnossa – esihistoriasta nykypäivään”. 

Joku voi kummeksua aihettamme ja ihmetellä, mitä teemme päiväkodissa parkitustaidolla. 
1. Päiväkotimme sijaitsee Museoviraston suojelemalla kivikautisella alueella.
2. Pihaltamme on löytynyt asuinpainanteita ja esineitä n. 5000v  takaa.
3. Tutkimme seuraavien vuosien ajan esihistoriaa ja teemme luonnontieteellisiä kokeita. 
4. Vierailimme lasten kanssa elokuussa Kierikin muinaiskylässä.
5. Avoimena on vielä monta, monta muinaiseen elämään liittyvää kysymystä.
6. Saamme apua Oulun yliopistolta LUMA-keskuksen StarT-lähettiään välityksellä. 



Päivän aihe: peurannahan parkitus. Tämä blogijuttu on typistetty ja karsittu neljä päivää kestäneen, kahden viikonlopun, kurssin aineistosta päiväkodin sivuilla esitettävään muotoon. 
Taljan karvan sai helposti irtoamaan, kun sitä liotti viikon ajan koivuntuhkaliemessä.

Muinaiskylän ohi virtaavassa Iijoessa virruuteltiin taljaa useampaan kertaan.




Piillometsässä riistaeäin ei ole "peikko" vaan vielä perinteinen ja luonnollinen asia, sillä lähes jokaisen lapsen vanhempi tai vanhemmat metsästävät jotain riistaa ja/tai kalastaa. Riistaeläimen ja luonnonkalan liha on parasta luonnon tarjoamaa ruokaa yhtä lailla kuin marjat, viliyrtit, sienet, juuret ja siemenet.



Parkitusaine pyöriteltiin tarkasti joka puolelle nahkaan kiinni ja heti sen jälkeen puristeltiin ylimääräinen aines pois vanhanaikaisin välinenein. Parkitusaineita on sekä kasvi- että eläinperäisiä.

Ison nahan muokkaus pehmeäksi säämiskäksi tapahtui erilaisin työvälinein. Tärkeää nahan muokkauksessa on venytellä nahkaa eri suuntiin niin kauan, kunnes nahka ei enää palaudu, jousta takaisin.
 


Kuivattamishetki Kierikin asumuksessa. Osalla oli valtavan kokoinen talja, jonka kuivattamiseen tarvittiin syksyisen kosteassa ilmastossa avuksi jo nuotion lämpöä. Ja samalla piti muistaa venytellä, venytellä ja venytellä... Jos ei muista venytellä nahkaa, kuivaa se kovaksi koppuraksi.



Lopuksi  nahasta ommeltiin putkilo, johon johdettiin lahopuiden savua ohjausputkea myöten. Ainokaista nahkaa ei kannattanut laittaa suoraan nuotion päälle. Meilläkin syttyi ohjausputkena toiminut farkkuhame tuleen, mikä on kulemma hyvin tavallista nahan savustuksessa.



Wau, säämiskä sai ihanan ruskean sävyn. Kurssityö on hyväksytty! On hienoa oppia käyttämään vanhoja työtapoja, joita entisajan esi-isämme ovat hallinneet. Mahtavaa, että Hanni välittää jo unohdettuja käsityöläistaitoja eteenpäin!




Tästä olisi pyrkimys tehdä jotain tässä kuvassa olevan Hannin tekemän hienon pukineen tapaista. Vai? Tämän kurssin aikana pääsi sen verran testailemaan nahan käsinompelutaitoja, että luultavasti tuloksena tulee olemaan paremminkin yhden sauman asuste.Lasten lannevaate tai ehkäpä viitta? Siitä lisää myöhemmin.