NAVIBARIN KATOAMINEN

maanantai 16. lokakuuta 2017

OPET OPIMASSA: Kalannahan parkitus



Meidän opet kävivät alkusyksyllä opettelemassa kalannahan parkitusta Kierikissä. Kurssi liittyy vahvasti Piilometsän projektiin "Eläminen luonnossa - esihistoriasta nykypäivään".



Ensin tarvittiin tuoreita tai pakastettuja kalannahkoja. Lohi, lahna, made, …mikä vain iso kala käy työstämiseen.




Kurssin ohjaaja, muinaisartesaani Hanni Haapaniemi näytti ryhmälle vaihe vaiheelta kalannahan käsittelyn vaiheet.

Muinoin käytettyjä ja hyväksi havaittuja työvälineitä nahan työstämiseen: piikivi, simpukankuoret sekä eläimen sääriluu.



Kala suomustettiin ja sen sisäpuolelta poistettiin kaikki liha ja rasva. Kalan lihapuoli puhdistettiin voimakkailla vedoilla niin tarkasti, että tiukka kalvo rikkoutui. HUH-HUH, olipa olkapäihin ottavaa puuhaa.


Parkitusaineeksi sekoitettiin kananmunia, mäntysaippuaa oliiviöljyä.
Parkitusaineella käsitellyt kalannahat kuivatellaan puolikuivaksi.


Toiseksi työläin vaihe: kalannahan kuivaaminen ja pehmittäminen. Puolikuivaa nahkaa hierottiin ja vaivattiin,venytettiin ja vanutettiin, kunnes nahka oli kuiva ja samalla pehmeä.



Tässä se on – Dad-Dad- di-Daa! Päivän työn tulos. Uskomattoman hieno, pehmeä ja kestävä nahka. Nahkoista on tarkoitus työstää päiväkodilla jotain kivaa, vaikkapa merenkuningatteren viitta.



Hannilla oli mukana joukko nahkoja sekä niistä valmistettuja tuotteita. Näistä osa on värjätty ja parkittu kasveilla, kuten kuusella ja pajulla.


Aivan mahtavan näköinen lohennahasta valmistettu ranneke.