NAVIBARIN KATOAMINEN

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

HIIHTORETKI



6.4.2014. Maailman paras työpäivä on kyllä retkipäivä! Kesäretkeily on yhtä unelmaa ja talviretkeilyhän on vain asennekysymys. Hiihtovideo pienimmistä hiihtäjistä on noin puolessavälissä tekstiä.

Mitä, mitä! Eikö tämä sama postaus tullut jo vuosi sitten: MAAILMAN PARAS TYÖPÄIVÄ -jutussa. Saisikohan nyt vähän eri näkökulmaa asiaan, kiitos?

Maailman paras työpäivä on kyllä retkipäivä! Se on totta. Ja lapsistakin se on heidän paras työpäivänsä. Vaikka päivän jälkeen koko porukka on ylen väsynyttä, niin luonnossa retkeily virkistää ja rauhoittaa yleistä mielialaa. Luonnon keskellä saa olla ihan eri atmosfääreissä, niin lapset kuin aikuisetkin.



Alkuvalmistelut vaativat tietenkin osansa.
Lasten vanhemmat huolehtivat reppuihin sen, 
mitä heille on ilmoitettu juuri tällä retkellä tarvittavan. 
Ja se kyllä totta tosiaan helpottaa päiväkodin aikuisten ja lasten omaa työtä aamuhoppusessa. 

Päiväkodin henkilökunta huolehtii puolestaan kaiken muun retkellä tarvittavan: makuupussit, alustat, ruoan ja ruokailuvälineet, juomat, veden, desitipan, paperia ja wc-paperia, puut nuotioon, välipala-ainekset,...

Mutta niistäkin on jo kerrottu tarkemmin: 






No, samalla rutiinilla lähdettiin kuitenkin taas koko väen hiihtoretkelle. 4-6-vuotiaat lähtivät hiihtämään Piilometsän pihatieltä hankea pitkin kohti metsässä pilkottavaa Rekikylän kylätoimikunnan ylläpitämää latua (Kiitos siitä!). Latu johdatti porukan Rekeläntörmän kodalle, jossa vietettiin päivä nauttien mahtavasta auringonpaisteisesta kevättalven säästä.

Pienimmät oikaisivat Maija-mummon pihan poikki. Otimme paremman kameran mukaan, jos matkalla sattusi tulemaan kivoja kuvakulmia vastaan. No siinähän oli Nano, Maija-mummon karvakuono. Huomaatko, että Nano muistuttaa kovasti AVARUUS-TEEMAN Thyi-Kik -planeetalla tapaamaamme UDUTZ-lajin edustajaa. Lieneekö samaa sukua?

Yhtäkkiä Piilometsästä päin alkoi kuulua tuttu keväinen fanfaari. Se muistutti torvisoittokunnan harjoitusta. Tööt-Tööt-tötö-tööt-tööt-tööt. Kameran pikakohdistus taivaalle... äh, pitempi objektiivi jäi taas kyydistä pois. Katsotaanpa millainen kuva saatiin napattua normaalilla objektiivilla (yllä). 
Tunnistatko tämän kevään ensimmäisiin muuttolintuihin kuuluvan lintulajin? Se on myös Suomen kansallislintu. (n-e-s-t-u-o-j-u-l-u-a-l)

Kas, tuossahan on meidän StarT-palkintorahoilla ennakkoon tilattu ja jo parkattukin hirsikasa. Alkukesästä selviää, mikä siitä tuleekaan. Meidän tulee toimittaa vielä muutamia mittoja, että siitä saadaan salvettua sopivan kokoinen... Mikä? Se on vielä salaisuus.

Tässä on muuten myös  maaliskuulta kuva, jossa Arto aloitti parkkaamaan mäntypuita meidän....piip-piip:iin. Parkkaus tarkoittaa puun kuoriosan poistoa. Tässähän se tehdään perinteisesti vielä käsityönä, parkkausraudalla ja lopputulos on huomattavasti eläväpintaisempi kuin koneellisesti veistetty tasapaksuinen hirsi.




Maija-mummon peltojen poikki pääsemme pientenkin kanssa vaivattomasti kodalle. Olemme tietenkin kysyneet kulkuihimme talosta luvan. Naapurimme, Vanhalan talon väki on kilttiä väkeä. Se on kuitenkin vallan ja turhan ikävää, jos  varsinkin sunnuntaikelkkailijat käyttävät toisten peltoja ja piha-alueita tai yleisiä latuja kulkuväylinään ilman asianmukaista lupaa. Parasta on suunnata peräkärryn takavalot silloin kohti moottorikelkkareittiä, jos taloon ei ole hankittu omia tiluksia, missä kaasutella. Kiitos ja kumarrus.


Yritämme vastavuoroisesti tarjota Piilometsän väen kesken jotain kivaa naapureille. Tässä Piilometsän väki muistaa perinteisesti ystävänpäivänä Vanhalan porukkaa. Tänä vuonna emme tehneet ystävänpäivästä juttua, mutta viime vuoden ystävänpäivää pääsee muistelemaan: MUISTA TOINEN TOISTA.
Maija-mummo on myös lähdössä kanssamme toukokuun alussa Helsingin reissulle, Suomen luonnonsuojeluliiton "Päivä eläimenä"- kilpailun palkintomatkallemme Korkeasaareen: Voit käydä vilkaisemassa kilpailutyötämme: PÄIVÄ LEPAKKONA. Korkeasaaren retkestä tulee juttua sitten toukokuussa.


Palataanpa retkeilyyn. Kylläpä kävelymatka kodalle "tuntui" pitkältä. Onneksi pienimmätkin olivat varustautuneet omalla repulla sekä vesipullolla.

Ja sitten välillä levähdettiin lumihangessa kauniissa auringonpaisteessa.

 
Tässä on pienimpien hiihtokuvia pihalta ja ladulta. Hiihtoa on kyllä harjoiteltu vuoden mittaan, mutta emme vielä uskaltaneet varustautua hiihtoretkelle kodalle saakka. Matkaa kertyy kuitenkin sen verran enemmän, mihin on totuttu ja varsinkin mäet, sekä ylä- että alamäet ovat pienimmille kynnyskysymys.



Tässä on lyhkäinen video pienten hiihtohurjastelusta. 
Ja täältä löydät pienten hiihtoharjoitteluoppaan edelliseltä vuodelta (2016).



Palataanpa keväiselle pellolle. Nyt oli niin kaunis ja aurinkoinen aamupäivä, että isompien porukka viihtyi suksilla koko aamupäivän. 

Aavalla pellolla harjoiteltiin luisteluhiihdon alkeita ja muistutettiin vielä mieleen vuorotahtisen hiihdon tekniikkaa, jos se oli jollakulla päässyt jo unohtumaan. 

Varokaa, meteori iskee -leikissä pääsi lämpimään tunnelmaan, kun meteoriittia piti väistellä suksien kanssa taiteillen. Ohjeet tähän leikkiin on:
AVARUUSMATKA 2: OPPIMISEN PUUHAILUT -tekstissä.

Myös pienet viilettivät pellolla siihen saakka, kunnes tuli ruokailukutsu. 


Uni maistui taas kerran päiväkodin untuvapusseissa ja sopivan lämpöisessä  kodassa. Punaisista poskista päätellen, osalla taisi olla jo vähän hikikin untuvapussissaan.