NAVIBARIN KATOAMINEN

perjantai 19. helmikuuta 2016

KOKO PIILOMETSÄN VÄEN HIIHTORETKI


Onko reput tarkistettu? Nuotiopuut? Ruokailuvälineet? Entä pulkkien vetonarut? Peitot, lampaantaljat, kamera,… Hiihtoretkeen valmistautuminen on aina yhtä hässäkkää, näin yli kymmenen vuoden kokemuksellakin. Varmasti jotain puuttuu ja se huomataan viimeistään perillä. Aikataulusta vain hieman viivästyneinä pääsimme kuitenkin tälläkin kertaa matkaan koko Piilometsän väen yhteiselle pitkälle hiihtoretkelle, Rekeläntörmän kodalle.
Välillä nopeimmat hiihtäjät saivat odotella loppuporukkaa.
Järjestäytymisessä jaettiin porukka hiihtäjiin, kävelymiehiin ja pulkassa matkaaviin. Hiihtää saivat kaikki, jotka osasivat nousta ylös suurinpiirtein ilman aikuisen apua eli kaikki 4-6-vuotiaat. Kävelymiehiin liittyivät ne, joiden tiedettiin väsyvän pitkällä hiihtomatkalla eli 2- ja 3-vuotiaat. Pulkan kyydistä saivat nauttia kaikista pienimmät.
Ossi oli lähtenyt kävelymieheksi 2-3-vuotiaiden kanssa. Kävelymiehet saavat  aina kodalle mennessään luvan kanssa oikaista Maija-Mummon tiluksien kautta. Lapset jaksavat kävellä tämän sopivan pituisen matkan itse, eikä tarvitse lähteä kiertämään pyörätien ja Jurvalantien kautta liian pitkää reittiä. 
Nytkin ihanan reipas naapurin Maija oli Nano-koiransa kanssa lyöttäytynyt matkalaisten seuraan ja näytti jo hääräävän kodan lämmityspuuhissa hiihtoretkeläisten saapuessa kodalle. 
Kodalla lapset leikkivät puiden lomassa kuningas- ja talvikeijuleikkejä. Kodallakin leikit jatkuvat siitä, mihin ne viimeksi metsässä jäivät. Tytöt ja pojat, isot ja pienet  leikkivät sovussa. Riitaa ja erimielisyyksiä ei synny, kun jokaisella on tarpeeksi omaa leikkitilaa. 
Pienet tarvitsivat kuitenkin ensin aktiviteettia pulkassa istumisen jälkeen, joten heidän kanssaan lähdimme pienelle hankikävelylle. Tänä talvena hangessa samoilu onnistuikin hyvin, koska lunta oli niin vähän. Välillä katseltiin ”oravia” puussa ja välillä sukellettiin syvemmälle lumihankeen.  
Alakuvat: Alle 2-vuotiaat taitavat jo retkiruokailun tekniikan...melkein aina.
”Syömään”, aikuinen huusi kodan ovelta. Retken kohokohta on aina tietenkin retkiruokailu. Kota olikin jo mukavan lämpöinen, kun oli ruokailun aika. Ruokailussa on aina sama järjestys. Ensin syövät pienimmäiset ja sen jälkeen ikäjärjestyksessä muut niin, että 5-6-vuotiaat syövät viimeiseksi. Vaikka nälkä saattaa jo hieman kurnia mahassa, isoimmat malttavat antaa pienemmille ruokarauhan ja jatkavat omia seikkailuleikkejään kodan metsässä omaa ruokailuvuoroaan odottaen.
Nyt emme jääneet levähtämään kodalle, koska meillä oli pieniä mukana ja heidät tuli saada päiväkodille nukkumaan neljän tunnin ulkoilmarutistuksen jälkeen. Sukset jalkaan ja kotimatka alkaa… Sisukkaat hiihtäjät ja kävelijät lähtivät matkaan. Kaisulla ja Suvilla oli arvokkaat lastit perässään. Pienimmät eskimovauvat olivat nukahtaneet jo kodan pihalla heitä pulkan vällyjen mutkaan käärittäessä. Unia riitti päiväkodille saakka ja siellä suoritettiin lennossa vaihto omiin vaunuihin päiväkodin kuistille. Kylläpä kaikilla riittikin unta mukavan ja sopivasti väsyttävän retken jälkeen.

Seuraavalla kerralla jätämmekin pienimmät päiväkodille ja lähdemme isoimipien lasten kanssa Eräretkelle. Siitä lisää pian otsikon alla: MAAILMAN PARAS TYÖPÄIVÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti