NAVIBARIN KATOAMINEN

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

MAAILMAN PARAS TYÖPÄIVÄ





Tuumailuja lastentarhanopettajan työstä ulkoilu-, liikunta- ja luontopainoitteisessa päiväkodissa: "HIIHTORETKI". Maailman paras työpäivä on kyllä retkipäivä! Kesäretkeily on yhtä unelmaa ja talviretkeilyhän on vain asennekysymys. Siis ainakin kirjoittajan mielestä

Hiihtelimme ladulla tasaiseen tahtiin, ilman kiirettä ja hoppua, pakkasen puraistessa poskipäämme punaisiksi. Vauhdista nauttivat menivät edellä ja muut tulivat perässä. Aikuinen on lapsen sijasta aina viimeinen. Haluan opettaa lapsille hiihdon tekniikkaa, en tappaa kilpailemisella hitaimpien lasten luontaista hiihtointoa. Piilometsän kokeneilla hiihtäjäveikoilla oli ”johtajana” esikoululainen, joka kuunteli ohjeeni ja toimi niiden mukaisesti. Toisinaan "johtaja" suunnistaa myös puihin ripustettujen värikorttien mukaan ja pysäyttää hiihtojonon väripysäkille. Kyllä, esikoululaisen taitoja voi opetella myös seikkaillen, liikkuen ja kokeillen. 


Kun saavuimme Rekeläntörmän kodalle, Arttu ja Leevi hoksasivat "suksiparkissa"  kodan katolta riippuvia pitkiä jääpuikkoja, joista kokeilivat ensin saada aikaan erilaisia ääniä. Kohta oli koko porukka jääpuikoissa kiinni ja suitsait kaikki jääpuikot hävisivät katonreunasta. Jokainen sai kuitenkin valita yhden ja kokeilla järjestellä puikot pituusjärjestykseen ja oman puikon oikeaan väliin, pisin oikealle ja lyhyin vasemmalle. Pedagogisuuskaan ei siis paina open harteilla, vaan kulkee vaivattomasti mukana retkelläkin. 

Sisällä kodassa vaihdoimme ensimmäiseksi repuista talvikengät monojen tilalle ja niin oli lasten leikin aika. Kunnon karvasaappat itsellekin jalkaan, niin ei ainakaan ope ala ensimmäisenä pihalla kätisemään. Vähän aikaa lasten piti miettiä, mitä leikkiä alkaisivat, kun mielipiteitä sakkiin mahtuu monenlaisia. Onneksi meidän leikkijät ovat sopuisia, osaavat jo neuvotella ja yhteinen leikki löytyy ennätysajassa. Tällä kertaa leikkikaari ulottui ninjojen linnaseikkailusta ärjyviin eläimiin. Opestakin on kivaa, kun ei tarvitse turhanpäiten selvitellä lasten erimielisyyksiä.

4-6-vuotaiden kanssa on mukava retkeillä, kun kaikilla on jo selvät sävelet siitä, mitä milloinkin tehdään. Jos on ollut hoidossa Piilometsässä 6 vuotta, on lapsi oikeutetusti ansainnut jo MESTARIRETKEILIJÄN tittelin. Meidän sisupussit jaksavat kyllä innostua asioista valittamatta niiden töisevyyttä. Se ei suinkaan ole itsenstäänselvyyttä, vaan minunkin tehtäväni on ollut opettaa lapselle, että mukavan eteen pitää välillä raataa. Ei voi olla vain jatkuvaa hauskuutta, vaan kaikilla, sekä lapsilla että aikuisilla on omat velvollisuutensa ja työtehtävänsä.  

Tuli ritisi jo pesässä, kun tällä kertaa kopisteltiin kotaan syömään jauhelihaperunasosekeittoa. Lapset kaivoivat repuistaan ruoka- ja juomakupit sekä lusikat. Olipa retkiruoka mikä tahansa, aina se uppoaa nälkäisiin retkeläisiin.  Yleensä valmistelut ovat alkaneet jo edellisenä päivänä tai aamulla: minä tai joku kollegoistani on esivalmistellut ruoan tai vaihtoehtoisesti pakannut retkellä valmistettavan keiton ruokatarvikkeet mukaan. Olemme myös huolehtineet ruokailuvälineet lasten reppuihin ja huolehtineet aikuisten repun retkeilykuntoon. 
Maukkaan lounaan jälkeen ja ennen unia seurasi pissautukset. Pojilla se on aina yhtä helppoa. Sen kun vain valitsee itselleen sopivan kohdan pihalta. "Pojat, hoi! Muistakaa, että pissapaikka ei kuitenkaan ole ihan rakennusten nurkkajuuressa." Tyttöjen kanssa suuntasimme liiterin takana olevaan huussiin eli ulkovessaan. Yksi mieleenpainuva kokemus lisää, jos ei ole ennen huussissa käynyt. Retkitytöille toimenpide oli jo kuitenkin ennestään tuttua puuhaa.
Ulkovaatteet pois ja aluset lattialle ja sitten ryömittiin päiväkodin untuvaisiin pakkasen kestäviin makuupusseihin kuuntelemaan mukana ollutta Koiramäen Kalevalaa. Voitimme makuupussit vuonna 2009 Suomen ympäristökasvatusseuran ”Yllätä ympäristökeksinnöllä”-kilpailusta ja ne tulivat kyllä silloin tarpeeseen. Osallistuimme kilpailuun aiheella ”Aivan ulkona!” Makuupussit on tarkoitettu jopa -25 asteen pakkasille, joten ei ole pelkoa, että lapset palelisvat kodassa nukkuessaan.  
Kohta alkoi kuulua jo ensimmäisten lasten tasainen tuhina. Uni voitti retkeilijät ja hiljaisuus valtasi kodan. Jotta lapsen energia kohdistuu oikeisiin (järkeviin) asioihin, lapsi tarvitsee sopivasti ulkoilua, kunnolla maistuvaa kotiruokaa ja riittävästi unta. 
Yhtäkkiä Aukustin käsi nousi makuupussin aukosta. ”Murrr….Murrr….” Meinasi melkein naurattaa vai olisiko pitänyt säikähtää murinaa, mutta piti yrittää olla pokkana ja oikein hiljaa, etteivät lapset heräisi. Aukusti oli tainnut uppotua äskeiseen leikkirooliinsa karhuna niin, että ärjyminen jatkui vielä unissaankin. 
Ulkovaatteisiin pukeutuminen, monot jalkaan ja nautimme vielä höyryävän kuuman kaakaon ja matkaeväät, jotta jaksaisimme hiihtää takaisin Piilometsään. Upsista vaan.. aika on taas kiitänyt ja minulla on jo kiire samalle iltapäivälle, kello 15 sovittuun Vasu-palaveriin. Tällä kertaa nopeimmat hiihtäjät lähtivät mukaani ja loput jäivät rauhassa kodalle siivoamaan jälkemme ja hiihtelivät myöhemmin toisen aikuisen kanssa perässämme päiväkodille. Ovesta sisään ja virallinen puoli esiin. Ehdin juuri ajoissa keskustelemaan ”varhaiskasvatussuunnitelman” puitteissa lapsen kehitykseen vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta...