Tuumailuja lastentarhanopettajan työstä ulkoilu-, liikunta- ja luontopainoitteisessa päiväkodissa: "HIIHTORETKI". Maailman paras työpäivä on kyllä retkipäivä! Kesäretkeily on yhtä unelmaa ja talviretkeilyhän on vain asennekysymys. Siis ainakin kirjoittajan mielestä
Hiihtelimme ladulla tasaiseen tahtiin, ilman kiirettä ja hoppua, pakkasen puraistessa poskipäämme punaisiksi. Vauhdista nauttivat menivät edellä ja muut tulivat perässä. Aikuinen on lapsen sijasta aina viimeinen. Haluan opettaa lapsille hiihdon tekniikkaa, en tappaa kilpailemisella hitaimpien lasten luontaista hiihtointoa. Piilometsän kokeneilla hiihtäjäveikoilla oli ”johtajana” esikoululainen, joka kuunteli ohjeeni ja toimi niiden mukaisesti. Toisinaan "johtaja" suunnistaa myös puihin ripustettujen värikorttien mukaan ja pysäyttää hiihtojonon väripysäkille. Kyllä, esikoululaisen taitoja voi opetella myös seikkaillen, liikkuen ja kokeillen.

Kun saavuimme Rekeläntörmän kodalle, Arttu ja Leevi hoksasivat "suksiparkissa" kodan katolta riippuvia pitkiä jääpuikkoja, joista kokeilivat ensin saada aikaan erilaisia ääniä. Kohta oli koko porukka jääpuikoissa kiinni ja suitsait kaikki jääpuikot hävisivät katonreunasta. Jokainen sai kuitenkin valita yhden ja kokeilla järjestellä puikot pituusjärjestykseen ja oman puikon oikeaan väliin, pisin oikealle ja lyhyin vasemmalle. Pedagogisuuskaan ei siis paina open harteilla, vaan kulkee vaivattomasti mukana retkelläkin.
Sisällä kodassa vaihdoimme ensimmäiseksi repuista talvikengät monojen tilalle ja niin oli lasten leikin aika. Kunnon karvasaappat itsellekin jalkaan, niin ei ainakaan ope ala ensimmäisenä pihalla kätisemään. Vähän aikaa lasten piti miettiä, mitä leikkiä alkaisivat, kun mielipiteitä sakkiin mahtuu monenlaisia. Onneksi meidän leikkijät ovat sopuisia, osaavat jo neuvotella ja yhteinen leikki löytyy ennätysajassa. Tällä kertaa leikkikaari ulottui ninjojen linnaseikkailusta ärjyviin eläimiin. Opestakin on kivaa, kun ei tarvitse turhanpäiten selvitellä lasten erimielisyyksiä.
Tuli ritisi jo pesässä, kun tällä kertaa kopisteltiin kotaan syömään jauhelihaperunasosekeittoa. Lapset kaivoivat repuistaan ruoka- ja juomakupit sekä lusikat. Olipa retkiruoka mikä tahansa, aina se uppoaa nälkäisiin retkeläisiin. Yleensä valmistelut ovat alkaneet jo edellisenä päivänä tai aamulla: minä tai joku kollegoistani on esivalmistellut ruoan tai vaihtoehtoisesti pakannut retkellä valmistettavan keiton ruokatarvikkeet mukaan. Olemme myös huolehtineet ruokailuvälineet lasten reppuihin ja huolehtineet aikuisten repun retkeilykuntoon.
Ulkovaatteet pois ja aluset lattialle ja sitten ryömittiin päiväkodin untuvaisiin pakkasen kestäviin makuupusseihin kuuntelemaan mukana ollutta Koiramäen Kalevalaa. Voitimme makuupussit vuonna 2009 Suomen ympäristökasvatusseuran ”Yllätä ympäristökeksinnöllä”-kilpailusta ja ne tulivat kyllä silloin tarpeeseen. Osallistuimme kilpailuun aiheella ”Aivan ulkona!” Makuupussit on tarkoitettu jopa -25 asteen pakkasille, joten ei ole pelkoa, että lapset palelisvat kodassa nukkuessaan.
Yhtäkkiä Aukustin käsi nousi makuupussin aukosta. ”Murrr….Murrr….” Meinasi melkein naurattaa vai olisiko pitänyt säikähtää murinaa, mutta piti yrittää olla pokkana ja oikein hiljaa, etteivät lapset heräisi. Aukusti oli tainnut uppotua äskeiseen leikkirooliinsa karhuna niin, että ärjyminen jatkui vielä unissaankin.