Piilometsän lasten eläinakvarellinäyttely purettiin pois Ylkiimingin kirjastosta ja se sai yhden päivän näyttelypaikan Piilometsän uuden Uniladon kyljestä. Isoimmat lapset toimivat taiteellisina avustajina ja teosten kuljettajina paikasta toiseen. Taideteokset luovutettiin näyttelyn jälkeen takaisin omistajiensa kotiseinille.
Pidimme kesällä taidenäyttelyn Ylikiimingin kirjastossa. Kirjastonäyttelyn nimi oli: Korkeasaaren eläimiä ja vähän muitakin. "Vähän muitakin" tarkoittaa, että osa lapsista halusi maalata lähinnä vähäsen muuta kuin aiheena olleita Korkeasaaren eläimiä. Edustettuna ovat siis myös mm. kärpänen, satukissa, heppa, mähähäkki ja yksisarvinen hevonen.
JA TÄSTÄ PÄÄSET MUKAAN KORKEASAAREN SEIKKAILUUMME!
Eläinten mallit ja väritys katsottiin puhelimen näytöltä.
* Akvarellivärejä käytetään siten, että värinapin väriaineesta tehdään muovialustalle vettä apuna käyttäen väriliuos. Sillä maalataa hahmojen pintoja ja maalauspaperin taustaa. Tarkoissa yksityiskohdissa voi paperille käyttää väriä suoraan värinapista.
Hyvä, hyvä! Maalauspaperiin on valmistumassa hieno punainen lepakko. Akvarelimaalit ovat riittoisia ja väri sivellään paperille "herkällä otteella". |
Ja tässä näyttelytilan (pihan) toisen laidan näyttely: "Onnittelut Maija-mummolle!"
Lasten yhteistyönä maalaamat eläinaiheiset syntymäpäiväteokset naapurin Maija-mummolle.
"Kettu, punainen lepakko ja pikkuinen lintu"
JA
"Piilometsän taikaa"