NAVIBARIN KATOAMINEN

Sticky navigation bar

HUOM!!!! ---- ÄLÄ käytä BLOGIN ALAREUNAN UUDEMPI JA VANHEMPI TEKSTI-LINKKEJÄ! -------- OHJE: KULJE "LUE BLOGIAMME"- PAINAKKEIDEN KAUTTA BLOGIJUTTUIHIN. --------

lauantai 20. toukokuuta 2017

VAPPUTUNNELMIA KERA PENTUJEN




Vappupirskeiden yllätysnumero: päiväkotikoira Piitun pennut vierailivat  Piilometsän lähimetsässä.





Viisi pientä pentua laukkasivat metsikössä ja välillä kirmaisivat mättäillä istuvien lasten syliin. Pienimmäiset rakastavat koiria ja pentujen yllätysvierailu oli suuresti odotettu tapahtuma.



Kun tuntemattomaksi naamioitunut porukka lähti aamuaikaisella majametsään, ei sillä ollut vielä aavistustakaan tulevasta.Vappu-pirskeet, niin kuin muutkin juhlapäivät vietämme totuttuun tapaan ulkosalla.Tänä vuonna juhlimme vappua  kahden päivän ajan.





Anniina-opiskelijalla oli menossa parhaillaan näyttöviikko ja hän oli suunnitellut toiseksi päiväksi lasten vappuohjelmistoon eläinaiheisen liikuntaseikkailun.
 




Lepakkomökillä lapset liisivät kuin lepakot. Lapakkolentäminen oli jo tuttua puuhaa edelliseltä syksyltä, kun tutustuimme pohjanlepakon elämään.
Siitä löytyy taustaa täältä: PÄIVÄ ELÄIMENÄ: POHJANLEPAKKO


JIHUU!  iLMAPALLOKISA KÄYNNISSÄ.

Naamiasissa on tapana leikkiä portin ja aidan ulkopuolella. Mielikuvitusleikit lähtevät käyntiin kaikilla, kun on roolivaatetta tukena.
INANIA - INANIA! Voi, kun nuo koiranpennut pysyisivät aina noin pieninä ja suloisina.
Hei,hei! Pennut matkaavatkin kesän aikana uusiin koteihin.