Merirosvolaiva siellä metsässä odottaa valmistumistaan. Vaihtelevat kelit, plusasteet ja lumisateet ovat sotkeneet valmistumisaikataulua. Maitopurkkejakaan ei saatu jäätymään lauhan kauden aikana.
"Paavo, väärä suunta!" Piitu näyttäisi toimivan ylimmäisenä rakennusvalvojana Lumidino-projektissa. |
Parempi tuuri kävi suuren yhteisrakennelman kanssa. Välillä se vähän kutistui, mutta kerkesimme juuri ennen uusia pakkasia saada sen valmiiksi. Kun mietimme yhdessä, mitä voisimme rakentaa lumesta ja myöhemmin maalata se, tuli monenlaisia ehdotuksia. Joidenkin lasten keksimä dinosaurus-aihe oli kaikille mieluinen.
Hyvin perusteellisesti luettu päiväkodin Dinosaurukset :Historian suurimmat pedot –kirja auttoi valitun dinosauruslajin tarkentamisessa. Lapset katselevat kirjaa melkein päivittäin ja eri dinosauruslajit ovat varsinkin pojille jo tuttuja.
Stegosauruksen tuntee selässä kulkevasta luukilpirivistä ja sen jalat ovat muistuttaneet elefantin jalkoja. Tällä kasvissyöjällä on ollut salainen ase vihollista vastaan: nopeasti viuhahtava häntä, jonka päässä on ollut pystyssä törröttäviä piikkejä. Stegosauruksen on arveltu eläneen 161-145 miljoonaa vuotta sitten. Se on ollut keskimäärin 6-7metriä pitkä eli sen vartalo on ollut noin kuorma-auton kokoinen ja se on painanut lähes 2 tonnia.
Eräs lapsi luki kerran dinosaurusten nimiä ja hoksasi, että siellähän on Meijän Maijasaurus. Joka kerta muistetaan katsoa Dinosaurus-kirjasta myös Maijasauruksen kuva. Oikeastihan se on myöhäisliitukauden dinosaurus ja viralliselta nimeltään Maiasaura, 9 metrin mittainen ja 3 tonnin painoinen, ankannokkainen kasvisyöjädinosaurus. Erikoista Maiasauroissa oli, että niiden on arveltu osanneen rakentaa pesä sekä huolehtia munista ja poikasistaan, kuten nykypäivän linnut.
Tyrannosaurus Rex eli T.Rex on jokaisen pojan unelmien dinosaurus. Suurin ja pelottavin peto, joka on ollut melkein 12 metriä pitkä ja painanut 5,5 tonnia. Sen on arveltu eläneen yhtä aikaa Maiasauran kanssa. Se on saalistanut häntä ojossa juosten ja ammollaan kita, jossa on ollut 50 sahanterävää hammasta. Mutta pitää muistaa, että vielä T.Rexiäkin suurempien lihansyöjädinosaurusten, Giganotosauruksen ja Carcharodontosauruksen fossiileja on löydetty Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Piilometsän lumidinosaurus tarkentui myöhemmin Stegosaurukseksi. Valkoinen Lumidino sai ylleen kirjavan väripeitteen ja maalaustyö valmistui yhden aamupäivän aikana.
, Pihalla jylhänä seisova Piilometsän dinosaurus on vaikuttavan näköinen otus. Saapa nähdä, milloin hirmuliskon jäljet löytyvät päiväkodin metsästä. Vaikka suunnittelimme tämän lajin, Piilometsän stegosauruksen rauhoittamista, toisin kävi.
Stegosauruksen päälle on nyt pakkasella mukava kiivetä, kun dino on saanut päälleen hienon kerroksen lunta. Dinosaurusta taitaa vähän kutittaa ja naurattaa, kun lapset kiipeilevät sen selässä.
Vaikka meidän dinosaurus välillä karjuu ja ärisee pihalla, se on toisaalta yhtä hellyttävän näköinen ja pohjimmiltaan niin kiltti kuin tässä lopussa olevat lasten kuvailemat piirustukset erilaisista dinosauruksista.