NAVIBARIN KATOAMINEN

Sticky navigation bar

HUOM!!!! ---- ÄLÄ käytä BLOGIN ALAREUNAN UUDEMPI JA VANHEMPI TEKSTI-LINKKEJÄ! -------- OHJE: KULJE "LUE BLOGIAMME"- PAINAKKEIDEN KAUTTA BLOGIJUTTUIHIN. --------

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

UMPIHANKIHIIHTOA JA KIRJELAATIKON YLLÄTYKSIÄ


Päätettiin lähteä hiihtelemään. Päiväkodin aidan takana ei ole vielä latua, niin kuin muina talvina, sillä lunta on tullut tänä talvena minimaalisen vähäisen. Mutta ei muuta kuin sukset jalkaan ja menoksi. Paras hiihtotapa isoimmista onkin hiihdellä umpia pitkin. Pienimmät saivat oikaista suoraan metsään Monttuportista ja 5-6-vuotiaat kiersivät ison mäen kautta, jossa harjoitellaan mäenlaskua ja nousutekniikoita.

Metsässä kaarrettiin uponneelle hylylle katsomaan, jos sinne olisi ilmestynyt uusia viestejä ja tehtäviä. Arkusta ei löytynytkään hohtavaa kultapalloa, vaan vanha navigointipallo, joka oli koristeltu merirosvoaiheisella pääkallokuvalla. Navigointipallo näytti aikoinaan sen käytön osaavalle parhaimmat reitit ohi vaarallisten karikkojen. Etsittiin porukalla myös kirjettä, mutta sitä ei tällä kertaa löytynyt. Palataanpa jatkamaan tutkimuksia myöhemmin. 

Maija 3v. tekee kirjettä ja harjoittelee omaa nimeä.
Lapset ovat kirjoitelleet toisilleen kirjeitä ja postilaatikon kansi käy tiuhaan tahtiin. Jokainen saa piirtää jotain kirjeeseen ja ne, jotka osaavat kirjoittaa, saavat kirjoittaa. Kaikki kirjoittavat oman nimen kirjeen alareunaan ja saajan nimen yläreunaan. Aikuiset ovat auttaneet pienempiä nimien kirjoittamisessa.

Seuraavana aamuna salaperäinen kirje löytyi Piilometsän kirjelaatikosta. Kirje luettiin yhdessä ja laitettiin sen jälkeen seinälle roikkumaan, jotta myös vapaapäivällä olevat lapset näkevät sen myöhemmin. Kirjeessä neuvottiin rakentamaan laiva. Lasten pohdintojen jälkeen päätettiin rakentaa näin talvisaikaan sopiva jäälaiva vedellä jäädytetyistä maitopurkkitiileistä. Katsoimme mallia Vihreä lippu-ohjelmamme vesi-teeman sivuilta, jonne olemme tallentaneet Kiiminkijoki-projektin Rosvo-Roope laivoineen. 

Aukusti kirjoitti merkityksellistä tekstiä sanelun mukaan.
Aukusti kirjoitti koteihin muistutuslapun maitopurkkien tuomisesta Piilometsään. Maitopurkkeihin jäädytetään pääasiassa kierrätettyä vettä tai kaivovettä. Jäätiileistä aiotaan rakentaa metsään merirosvolaiva.