PÄIVÄKOTIKOIRAT

”Kerro kerro kuvastin, ken on heistä kaunehin.”  Se taitaa olla Piitu, päiväkotikoira. Se on  nyt sitten virallisesti SERT, VSP ja kaikkein kaunein Pohjanpystykorvanarttu. Että tämä melkein hevosen kokoinen hurjimus meni ja päihitti kauniisti sipsuttavat pikkuruiset rotutoverinsa ensimmäisessä kauneuskilpailussaan. No, onneksi Piitun erinomaiset piirteet peittivät satunnaiset epäkohdat. (Ensikertalaisen jännityksellä haukkui pihalla kaikki muut koirat rotuun, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Otti hyökkäävää etutassukontaktia varsinkin urosten kanssa. Rennon ja joustavan juoksun sijaan laukkasi kehässä taluttajansa tapaan…)

Raps, raps.  Raps, raps. Rapsutus kuului taka-ovelta. ”Kuka päästää Piitun sisälle?”  Opiskelija meni ja aukaisi Piitulle ulko-oven. Sankarikoiralle laulettiin onnittelulaulu. Piitu laukkasi mukaan laulutunnille ja lauluhetki sai jatkua:

Ratiritiralla tuli talvihalla. Kuuraparta, tuiskutukka…

Viu, viu  -  Viu,viu…. lumiviitta, harmaasukka…

Viu, viu -  Viu,viu… Ratiritiralla semmoinen on halla.

Viu, viu - Viu,viu…

Niisku-Neiti on saapunut taloon. Lapset ihmettelivät uutta ilmestystä. "Onko se Piitun pentu?" "Ei, se on on Piitun pikkusisko" "Se on suomenajokoira ja se on seitsemän viikkoa vanha." Nyt Niisku on päiväkodin nuorin vauva. Kaikki halusivat hoitaa Niiskua vuorollaan. Lasten kanssa käytiin läpi  tärkeimmät koiravauvan hoito-ohjeet.

Isosisko hoiti omat velvollisuutensa ja huolehti, että Niisku asettuu taloksi.

Kohta Niisku löysikin portaiden kolosta sopivan huiluupaikan. Vauvaa alkoi väsyttää.