Edellisessä kirjoituksessa kerroin taustaa Piilometsän matematiikanopetukselle ja tässä keskitytäänkin äidinkieleen. Yli 20-vuotta sitten esi- ja alkuopetuskoulutuksen koulutuksessa saadut vinkit ovat kulkeneet mukana ja osin päivittyneet.
Sanakortit ja äänteiden sekä tavujen merkitys tunnettiin jo silloin. Ja lapsen itsensä tuottaman kirjoittamisen merkitys! Lisänsä äidinkielen ”orientaatiomme” on saanut vuosien mittaan mm. sadutus-, draama- ja nukketeatterikursseista sekä ympäristökasvattajan tutkinnosta.
 |
| Manu-Mansikkapää: Esineiden nimeämistä, kirjainten etsimistä,... |
Nimiä vasemmalla: taideteoksissa ja askarteluissa sekä unilokerossa.
Nimiä keskellä: Pelikorteissa
Nimiä oikealla: eteislokerossa ja piirustusvihossa
 |
| Arttu kuvaa ja kirjoittaa ylös suunnittelemaansa eläinsatua. |
Tässä vaiheessa pitää mainita, että Piilometsässä saavat kaikki aikuiset tehdä esikoululaisten kanssa erilaisia puuhailuja, myös opetuksellisia. Esikouluopettajana, lastentarhanopettajana vastaan vain, että opetus on monipuolista ja tavoitteellista.Ossi on tutustunut mm. digitarinoihin ja digitaaliseen musiikin/äänen työstämiseen. Saammekin luultavammin koottua viime vuoden eskarin, Artun, tekemän ensimmäisen digitarinan vielä tälle syksylle.
Lasten kanssa valmistamamme video:
PÄIVÄ LEPAKKONA , joka sisältää myös paljon kielellistä sisältöä.
Muistaako joku, kun peruskoulun alkuvuosina opeteltiin lukemaan tavaamalla sanoja. Kauhistus sitä vaikeaselkoisuutta, ainakin varmaan niille, joilla ei ollut tarvittavia taitoja tavuttaa, jokaisen tavun äänteet erikseen ja yhdistämään ne tavuiksi ja tavut sanoiksi. Koo-ii-äs: kis äs-aa:sa = kissa. Olihan tavaaminen vaikeaa, varsinkin pitkien sanojen. Loppuun päästyä oli arvoitus, mikä sana tavauksesta syntyisi. Jossain luki, että tavutus oli voimassa 50-60-luvulle, mutta esiopettajan käydessä modernia Kaukovainion peruskoulun ala-asteen 1. luokkaa vuonna 1973, tavaamalla sitä vain opeteltiin lukemaan.
Suomessa lukemisen opettamisessa käytetään erilaisia menetelmiä, joista kouluissa yleisimmin on käytössä KÄTS -menetelmä: kirjain-äänne-tavu-sana, jossa aluksi opetellaan tunnistamaan kirjain ja sitä vastaava äänne, äänteitä yhdistetään liukumalla tavuiksi ja tavuja sanoiksi tai lihavoitetaan sanoiksi.
1990-luvun alun esi- ja alkuopetuksen opinnoissa ihastuin ns. LPP- eli eli lukemaan puheen perusteella- menetelmään, jota tarjottiin silloin yhtenä uutena vaihtoehtona perinteisen lukemaan opettamisen rinnalla. Toimiessani koulussa esikouluopettajana, aloin toteuttamaan LPP:tä, mutta totesin sen aika junnaavaksi tavaksi oppia. Lapsethan oppivat lukemaan monella eri tavalla.
Piilometsän lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen menetelmä perustuu siis LPP- menetelmään, MUTTA olemme jalostaneet sen muotoon KIRJOITTAMALLA LUKEMAAN OPPIMINEN. Tutkimuksetkin osoittavat, että kirjoittaminen on helpompaa kuin lukeminen. Piilometsässä lapset tuottavat merkityksellistä tekstiä, joka kumpuaa heidän elämästään. Kirjoitettu lause pilkotaan sanoiksi ja sanat taputtamalla tavuiksi ja lopuksi oikeiden äänteiden kautta kirjaimiksi.
 |
| Pikkueskarin merkityksellistä kirjoittamista. |
Edellisen vuoden kokemukset sanoista, tavuista ja kirjaimista toimivat pohjana lapsen lukemaan OPPIMISELLE esiopetuksessa. LPP:stä poiketen, emme käsittele useimpia tekstejä ryhmässä analysoiden, vaan lapsen kanssa yksilöllisesti. Meidän menetelmämme poikkeaa myös norjalaisen Arne Trageton: Lukemaan oppiminen kirjoittamalla –menetelmästä siinä, että tietokonekirjoittamisen LISÄKSI painotamme käsin kirjoittamisen tärkeyttä.
Perustan käsin kirjoittamiselle ja lapsen kynän käytölle luo runsas piirtäminen.
Piirtämiseen voi liittää äidinkieleen ominaisen sadutuksen, jolloin lapsi itse kirjoittaa lyhyen tarinan kuvasta tai kertoo tarinan aikuiselle ja aikuinen kirjoittaa tarinan.
Lapsi voi harjoitella piirustuksiin oman nimen lisäksi henkilöiden, asioiden ja esineiden nimeämistä. Lapsen vapaassa kirjoittamisessa ei haittaa, vaikka lapsella tulee virheitä. Niitä ei tarvitse alkaa korjaamaan.
Kun lapsi hahmottaa kirjoittamisen ja luetun yhteyden, kiinnitämme kuitenkin huomion sanan oikeaan rakenteeseen. Tavuttamisella selkeytetään geminaattakonsonanttien (kk), pitkien vokaalisen (aa) ja konsonanttiyhtymien kuulemista ja ymmärtämistä.
Tästä esimerkkinä taputettuna ja lausuttuna: le-pak-ko. Jokainen äänne lausutaan oikean mittaisena ja kuuluvasti: l-e---p-a-k---k-o, ei siis lepako, leppako, leeppaakkoo, tai vaikkapa llepako. Eskareiden suusta kuuleekin tässä vaiheessa usein, että laitetaanko siihen esim. 3 k-kirjainta peräkkäin: lepakkko? Yksinkertainen ohje, suomenkielisissä kirjakielen sanoissa ei käytetä kolmea samaa kirjainta peräkkäin. Eikä alussa tai lopussa kahta konsonanttia peräkkäin.
Seuraavassa blogitekstissä tutustumme ensimmäisiin tarinoihimme ja niihin liittyviin tehtäviin.
Jatkossa kerromme esiopetusteksteissä matematiikasta, äidinkielestä, luontokasvatuksesta sekä taiteesta ja liikunnasta. Kaikesta, mitä puuhailemme täällä Piilometsän perällä eskareiden kanssa.
