NAVIBARIN KATOAMINEN

tiistai 2. helmikuuta 2016

OMIA RESEPTEJÄ



Oli lasten toiveruokapäivä. Piilometsän keittiössä tehdään ruoka itse pääosin luomusta ja lähialueen tuotteista ja lisäksi leivotaan viikoittain tuoreita leivonnaisia. Kalakeitto oli saanut suuren kannatuksen, mutta juurihan oli syöty kalaruokaa. Nyt taivuttiin kokeilemaan, miltä hampurilaisateria maistuisi. Luomuista kaurapuuroa oli keitetty aamulla sen verran enemmän, että leipaistiin jäljelle jääneestä osuudesta Piilopurilaisia. Aikuinen paistoi maukkaat pihvit Piilopurilaisen väliin ja lisukkeeksi leikattiin monenlaisia vihanneksia.
Isommat viettivät leikkiaamua, joten oli vähän pienempien vuoro leipoa ennen ulkoilua.”Leipoo”, ilmaisi halukkuutensa Julius, joka juuri harjoittelee sanoja. Väinö liittyi Juliuksen seuraan ja valokuvaajan huomatessaan alkoi leipomisen ohella ilvehtimään.
Myös Maija ja Jaakko asettautuivat leipomuspöydän ääreen. Myöhemmin kokeneen leipurimestari Lennen pullakäsiä alkoi vipattaa ja hän halusi liittyä joukkoon. Jokainen sai palasen taikinaa, josta itse kukin leipoi omanlaisensa sämpylän. 
3-vuotiaat pojat keksivät omille sämpylöilleen oivat nimet: ”Lätty ja Lettu”. Leipuri Hiivan laulu raikui keittiössä, kun pikkuväki työskenteli ahkerasti leipätaikinaa vaivaten.
Julius, 1v. oli tuonut oman reseptin kotoaan: makaronisalaatti. Julius valmistautui työskentelyyn pesemällä kätensä ja ottamalla desitipan, laittamalla leipomusessun suojaksi ja leipurihatun päähänsä. 
Alkaa lupaavasti.   Omena houkuttaa.  Makaronia on jo maisteltava.
Aikuinen näytti oikean leikkausotteen ja Julius aloitti innokkaasti kurkun pilkkomisen. Näyttääpä hyvältä! Kun vuoro siirtyi omenaan, Julius epäröi, kumpi olisi mielekkäämpää, pilkkomien vai maisteleminen.”No Julius, kokeillaanpa laittaa lusikalla makaronit salaatin joukkoon.” ”Yksi, kaksi, kolme”, aikuinen laski lusikallisia. Nam, nyt meni omaan suuhun. Juliuksen ilme kertoi loput...Kiusaus maistella aineksia kävi liian suureksi. Julius taisi olla kuitenkin enemmän kiinnostunut maistelemisesta kuin työnteosta. 
Juliuksenkin tuoma resepti lisätään reseptikirjaamme. Reseptejä laitetaan näkyville sitä vauhtia, kun isoimmat lapset jaksavat kirjoittaa reseptejä puhtaaksi.
Tästä pääset katsomaan PIILOMETSÄN RESEPTIKIRJAA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti