Kiimingin kirjastossa 2.8.-30.9.2021
Päiväkoti Piilometsän ympäristönsuojeluaiheinen työ Vettenhaltijat on esillä Kiimingin kirjastossa 2.8.-30.9.2021.
🦋 Näyttelyssä kuvataan Vettenhaltijoiden tarinaa Viinivaaran lähteiltä Nuorittanjoelle sekä Kiiminkijoen kautta Perämerelle saakka. Näyttelyssä kulkevat rinnakkain Vettenhaltijoista ja Maahisista otetut valokuvat ja lasten tekemät maalaukset ja muut taideteokset. Kaikki Piilometsän lapset ovat osallistuneet projektityön tekemiseen.
🦋 Näyttelyn lähtökohtana on ympäristö- ja luontokasvatukseen painottuneen päiväkoti Piilometsän aikuisten ja lasten yhteiset pohdinnat paikallisten vesistöjemme tulevaisuudesta. Lapset rakensivat kuviin perustuvan tarinan, jossa surulliset Vettenhaltijat pyytävät Liian Kilttiä Maahista avukseen turvaamaan kotilähteen elämän. He ystävystyvät ja lähtevät yhdessä kulkemaan kohti Ilkeiden maahisten kylää. Maahisten kylässö kasvaa erikoinen puu, jonka latvassa on kultaisia käpyjä. Lopuksi Vettenhaltijat taikovat kultaisen kävyn siementen avulla lähteiden suojaksi taikapölyä.
🦋 VALOKUVAKIRJA: Piilometsän väki on työstänyt projektista kertovan valokuvakirjan, johon on kerätty kuvia työskentelyn eri vaiheista.
🦋 SALAINEN TAIKAKIRJA: Näyttelyvieraat voivat kirjoittaa nimensä sekä kommentteja, omia muistoja ja taikasanoja "Vettenhaltijoiden Salaiseen Taikakirjaan".
🦋 Kiitos kaikille maisemakuvia ja kehyksiä taideteoksiin luovuttaneille henkilöille.
Päiväkoti Piilometsän Vettenhaltijat -näyttelyn aikataulu:
🦋 Kiimingin kirjasto 2.8.-30.9.2021
🦋 Kiimingin kirjasto 2.8.-30.9.2021
🦋 Puolangan kirjasto 3.11.-13.12.2020 (keskytyi keväällä 2020 koronan vuoksi
ja jatkui marraskuussa 2020)
🦋 Utajärven kirjasto 2.-30.10.2020 (siirtyi keväältä lokakuulle 2020 koronan vuoksi)
ja jatkui marraskuussa 2020)
🦋 Utajärven kirjasto 2.-30.10.2020 (siirtyi keväältä lokakuulle 2020 koronan vuoksi)
🦋 Koitelin tunnelmatupa 22.5.-30.9.2020
🦋 Pudasjärven kirjasto 3.-31.1.2020
🦋 Ylikiimingin asukastupa 26.6. -31.8.219
🦋 Oulun pääkirjasto 20.5. -16.5.2019
🦋 Ylikiimingin asukastupa 26.6. -31.8.219
🦋 Oulun pääkirjasto 20.5. -16.5.2019