NAVIBARIN KATOAMINEN

Sticky navigation bar

HUOM!!!! ---- ÄLÄ käytä BLOGIN ALAREUNAN UUDEMPI JA VANHEMPI TEKSTI-LINKKEJÄ! -------- OHJE: KULJE "LUE BLOGIAMME"- PAINAKKEIDEN KAUTTA BLOGIJUTTUIHIN. --------

tiistai 26. joulukuuta 2017

JOULUPUUHAILUA

Mitä kaikkea Piilometsässä puuhailtiinkaan ennen joulun saapumista taloon.

 JOULULEIVONTAA, piparit:


Tänä jouluna teimme maittavan piparitaikinan itse. Taikina tehtiin peräti kolme kertaa Piilometsän lukiusten joulunalusjuhlien herkuksi.





  
JOULULEIVONTAA, tortut:
Maija auttaa Paavoa leikkaamaan torttuun sakaroita. Paavon omatakeinen tyyli taitella sakarat keskelle naurattaa Paavoa itseäkin. 

Pienimmät käyttävät joulutortun teossa mielikuvitusta, mutta isoimmat harjoittelevat taittelemaan joulutortun oikean ohjeen mukaisesti... Eihän se Saimi haittaa, vaikka hilloa on yllinkyllin?

 NÄIN TAITTELET OIKEAOPPISESTI JOULUTORTUN SAKARAT:

ja se ei aina olekaan aivan helppoa! Kuvasimme isojen leipomisharjoituksia ja koostimme tähän neljän kuvan tortuntaitteluohjeen.


TONTTUMAJALLA:

Jokainen sai kurkistaa tonttumajan laatikkoon. Jokohan tonttui toi Millalle kirjeen?


Tonttu antaa lapsille pienen tehtävän, jonka lapsi saa tehdä ennen joulua. Milla halusi ottaa omaan tehtäväänsä mukaan myös muita päiväkotlaisia.


Nella, Saimi ja Paavo tekivät nuoskalumesta Vanhalantörmän tienvarteen ihania lumipallolyhtyjä Piilometsän väen Lyhtyiltaa varten.





 ASKARTELUJA:





Jouluaskarteluita valmistettiin muun joulutohinan lomassa.

Millan tonttutehtävä.
 



TONTTUILUA:
Joulutontuksi valmistaudutaan koko joulukuun ajan, ensimmäiset tonttuaskeleet otetaan usein hyvissä ajoin,  jopa jo marraskuun puolella.



JOULUKUUSEN HAKU:




LYHTYILLAN POROT:

Tarvii hakea kuvia toiselta koneelta...