Laitoimme maltillisesti multaan joitakin nopeasti kasvavia siemeniä, kuten kurkkuyrttiä, pinaattikiinankaalta ja lehtikaalta. Ne kasvoivat versomaisesti muutamassa viikossa oikeaan kokoonsa.
Versoja saattoi käyttää vaikkapa salaatissa tai leivän päällä koristeena |
Kasvien kasvua ja kasvin osien erottamisen havainnollistamiseen valmistimme ”kasvipussin”. Laitoimme minigrip-pussiin paperia ja lisäsimme vettä niin, että paperi kastui läpimäräksi. Märkään paperiin asettelimme kasvamaan muutamia pensaspapuja...
Kasvipussin teippasimme oleskeluhuoneen ikkunaan. |
Viime vuonna Nuorittan kasvihuoneessa maissi kasvoi ihan kelvollisiin mittoihin, vaikka kesä oli mitä oli. Tänäkin keväänä viljeltävien kasvien joukossa oli myös maissi, mutta chilin talvinen istutusaika livahtaa hurahti varkaitten ohitsemme.
Kasvilaudalle päätyi myös Maija-Mummolta saamamme Tuoksupelargonia. Sitä kun aamulla hieroskelee, niin huoneeseen leviää mukava citruksen tuoksu. Valtavan vahva parfyymin tuoksu lähti myös kielosta, joka oli kukassa Vanhalan rannassa jo isovanhempien päivänä 30.5.! Kasvin tuoksun huuma oli niin valtava, että kasvi oli parempi toimittaa takaisin ulkotiloihin.
Teimme taimikasvatukseen istutuspotteja wc-paperirullista. Alareunaan tehtiin neljä viiltoa ja sitten taiteltiin lipukkeet päällekkäin ristiin.
Myös sanomalehdistä pystyy tekemään istutuspotteja. Meidän täytyy vielä ensi vuonna hioa tätä tekniikkaa, että saamme helepolla tehtyä sanomalehtipoteista tarpeeksi tukevia.
Mitä isot edellä, sitä pienet tahtovat välttämättä tehdä perässä… Sisaruspäiväkodin kohokohtia.
|
Pojat kunnostivat istutuslaatikoita viljelykuntoon. Laatikkoon tarvittiin myös muhinutta kompostia omasta pihakompostorista.
Puumajan ja omenapuun väliin laitettiin kasvatuslava potuille eli perunoille. Pottuja riitti istutettavaksi myös yrttien seuraksi vanhoihin, pohjattomiin muoviastioihin.
Kurpitsan tie siemenestä taimeksi kasvatuslavaan.
|
Ja syksyllä syödään luomupottuja voisipulikastikkeen kera. NAM! |