Ennen
hiihtolomia vietimme mukavan ulkoilupäivän Talvikylässä. Olimme loppusyksyn pakertaneet
yhdessä vanhempien ja lasten kanssa askartelujen ja leipomisen parissa, unohtamatta Maija-, Liisa-, Salme- ja Vuokko-mummojen apua, osallistuneet muutamiin myjäisiin, pitäneet kirppistä ja jakaneet ”Terveisii”-lehteä pitkin Ylikiimingin raitteja,
jotta saisimme kartutettua retkirahastoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme
kahteen kohteeseen: tutustumme Oulun Nallikarin Talvikylään ja keväämmällä
teemme retken Ranuan eläinpuistoon..
Tilasimme Ylikiiminkiin Sassin pienen onnikan ja lähdimme kohti Talvikylää, jossa kaksi maahistonttua otti meidät iloisesti vastaan. Kylän sisäpihalla, Ravintola
Nallikarin kupeessa, oli juuri meidän väelle sopivasti aktiviteettia. Puolet
lapsista lähti testaamaan ”Tuubimäen” vauhdit. Tuubimäessä laskettiin mäkeä ns.
kuorma-auton sisärenkaalla, joka oli päällystetty erikoisluistavalla kankaalla.
 |
| Välillä mäkeen oli niin kiire, että pukkasi kertymään ruuhkanpoikasta. |
Laskija
vei ”tuubinsa” laskun jälkeen aina takaisin ylös. Ylös tuubi vedettiin
kankaaseen kiinnitetystä narusta. Vaikka lapset laskivat monta tuntia mäkeä
alas ja kiipesivät taas ylös haastavan korkeat portaat, puuha oli niin
mielenkiintoista, että niin vain lapset jaksoivat vetää tuubinsa aina vain
uudestaan ylös. Tyttömaahinen auttoi pienimpiä lapsia saamaan tuubit mäen päälle,
jos heillä ei enää riittänyt omia voimia.
Mäkeä
laskettiin alas yksitellen tai pareittain. Isot lapset huolehtivat vuorotellen
kyytiinsä pienimpiä, jotka eivät ihan vielä pystyneet laskemaan yksin. Kirpeä
pikku pakkanenkaan ei hetkauttanut lapsia, sillä tässä puuhassa ei kyllä
päässyt kylmettymään.
Sillä
välin puolet lapsista pääsi ryömimään ensin ”Onkaloon”. Onkalossa oli muutamia aukkoja,
joista lapset saivat ryömiä sisälle. Joistakin mahtui vain yksi kerrallaan ja
jotkut olivat kuin pieniä luolia. Sinne väki kertyi seurustelemaan, kunnes
jakaantuivat taas ryömimään onkalon käytäville.
Onkalo
kiersi lumivallin sisällä labyrintin tapaan ja sen käytävillä väistettiin
sopivasti vastaantulevia. ”Iita jumittui esteeksi onkaloon,” tuli joku lapsista
kohta kertomaan. Ei paniikkia! Aikuisen hätäapupartio lähti tarkistamaan asian.
Pienen suostuttelun jälkeen onkaloon jumittunut este saatiin liikkeelle ja onkaloliikenne jatkui
normaaliin tapaan.
Hauskoista
aukoista saattoi kurkata välillä ulkomaailmaan. Mieleen tuli elävästi pieni nelisormimangustien
yhdyskunta talvisissa tunnelmissa.
Joskus
voi käydä näinkin. Pienimmät kulkijat lähtevät innolla retkelle mukaan, mutta
pienet askeltajat saattavat väsähtää kesken matkan. Silloin on hyvä olla oma liikkuva
peti retkellä mukana.
Nälkä
kurnutti jo massuissa ja ruokailemaan päästiinkin rannassa olevan nuotiopaikan ääreen. 15 litran kattilassa oli keitetty maistuva ruoka Piilometsän
Primus-monipolttoainekeittimellä ja ”jälkiruoaksi” maisteltiin vielä nuotiolla
paistetut makkarat, ja tuubinveto luisti taas…
Toinen
Maahinen kuskasi ruokailun lomassa lapsia mönkijällään merenrannan
tuntumassa. Lapset saivat istua lämpöisellä lampaantaljalla perässä kulkevan
reen kyydissä, josta ihailtiin ja ihmeteltiin merelle avautuvia maisemia.