Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietettiin lauantaina 19. maaliskuuta 2016 kello 20.30–21.30. Earth Hourin alkuperäisenä ideana on sammuttaa valot tunnin ajaksi, osoittaa näin huoli ilmaston puolesta ja vaatia päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007 ja viime vuonna tapahtuma yhdisti maapallolla jo yli kaksi miljardia ihmistä.
Earth Hour:n kaltaiset päivät ovat hyvä muistutus siitä, miten voisimme huomioida ympäröivän luonnon. Vaikka mekin päiväkodissa pyrimme noudattamaan Vihreä lippu-ohjelmaa, on hyvä välillä pysähtyä ja tarkastella omia toimintatapoja suurennuslasilla… Miettiä, mitä voisi tehdä vielä lisää.
Piilometsässä vietettiin Earth Hour- päivää heti hiihtoloman jälkeen, maanantaina 14.3., mikä käytännössä tarkoitti, että pyrimme toteuttamaan osia suunnitelmistamme koko viikon ajan. Päätimme viettää Eart Hour-tapahtumaa perinteisesti erä- ja ulkoilupäivän merkeissä, ruokailemalla ulkona ja valmistamalla osan ruoista puuhellalla. Vältimme valojen sytyttämistä ja nukuimme päiväunet pihakodassa.
Koska täällä pohjoisessakin aamut sarastavat jo aikaisin ja iltapäivisin on valoisaa, kohdistimme huomion siihen, ettemme sytyttele turhaan enää tähän vuodenaikaan valoja. Jos lapset muistavat päiväkodista joitakin tämänkaltaisia luontoa säästävää asioita, niiden merkitys kertautuu, jos he omassa elämässään opettavat samoja asioita läheisilleen.
Kun vietämme aikaa ulkona, valmistamme ruoan puuhellalla, nuotiolla tai monipolttoainekeittimellä ja syömme ulkona, pystymme samalla säästämään sekä siivouksessa että sähkön ja veden kulutuksessa.
Kestävää kehitystä toteuttaessamme huomioimme päiväkodissa ympäristölliset näkökulmat ja pyrimme välittämään niitä myös lapsille sekä heidän perheilleen. Lapset saavat siinä sivussa oppia, miten asioita voi toteuttaa myös toisin, kuin kulutusyhteiskunnassa on tapana tehdä.