NAVIBARIN KATOAMINEN

HUOM!!!! ---- ÄLÄ käytä BLOGIN ALAREUNAN UUDEMPI JA VANHEMPI TEKSTI-LINKKEJÄ! -------- OHJE: KULJE "LUE BLOGIAMME"- PAINAKKEIDEN KAUTTA BLOGIJUTTUIHIN. --------

lauantai 23. joulukuuta 2017

KYLÄREISSULLA NURKKAUKKONA

Joulukuun alussa vietimme puuha-aamupäivän yksityisen perhepäivähoitajan Piian luona. Lähdimme matkaan jo aamuhämärissä, jotta ehtisimme olla tarpeeksi kauan ulkona. Piian luona oli kaikenlaista mukavaa puuhattavaa ulkona ja sisällä ja olo oli kotoisan leppoisaa.




Ja lisäksi lapset puuhasivat kaikenlaisia lumileikkejä.


Tutustuimme Piian perheen koiriin. Piian mies oli rakentanut koirille mahtavan kopin, josta otimme tietysti runsaasti kuvia  Niiskun, Piitun ja Piilometsän uuden tulokkaan Hipun lämmitettävään koppisysteemin.


Piia antoi tarkat ohjeet Nurkkajussi-leikkiin. On tosi mukava, kun on niin suuri porukka, että perinteiset pihaleikitkin onnistuvat.

1. Nurkkajussi laskee ensin kymmeneen tai kahteenkymmeneen iästä riippuen.
2. Muut lähtevät juoksemaan kiireesti seuraavalle nurkalle.
3. Nurkkajussi heiluttaa ensin luutaa nurkalla ja vasta sitten hän saa kurkistaa nurkan taakse.
4. Kun NJ näkee jonkun lapsen, hänestä tulee seuraava Nurkkajussi.

Tässä käydään viimeisiä kierroksia. Pienimmät alkoivat jo hieman väsyä ja nälkä alkoi murnia vatsassa siihen malliin, että leikkiin keksittiin säännönmuutos, jossa kaikki nähdyt lapset liittyivät Nurkkajussin kööriin ja loput lapset juoksivat ympäri taloa, kunnes kaikki on nähty. 





SYÖMÄÄN! Sisällä lapset asettuivat leikkimään ja pelaamaan. Me olimme sopineet nyyttärijoulutarjoilusta ja tarjolle olikin koottu molemmista toimipisteistä: riisipuuroa ja soppaa, siemenleipää, joulutorttuja sekä makoisaa "mummon mehua".

Porukalla kävi leikit heti yhteen. Molempien päivähoitopaikkojen lapset nauttivat rooliasuihin pukeutumisesta.

MURRRRRRRRR... Pelottaako? Ei näin suloisia leijonanpoikasia kannata pelätä. Niille ei ole vielä edes kasvanut pitkiä kynsiä eikä teräviä kulmahampaita.

Piilometsän lasten toiveena oli nähdä Kyösti-pupun taikatunneliesitys.




HMMMM.... Mikäs esitys tämä onkaan? Hui...ei kait Kyösti ole tötterön kyydissä?

Tässä on portaiden alla oleva Tonttu-joulukalenteri, jonka Seela, Saana, Elsa, Edwin ja Roosa pääsevät vuorotellen avaamaan .

MIAAUUUUU! Masi-kissa tuli näkyvillemme juuri viimeisenä hetkenä ennen lähtöämme. Se oli kait piilotellut saunan lauteilla lökötellen ja hykerrellen salaa kutsuhuudoillemme.