NAVIBARIN KATOAMINEN

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

MARJAMATKA


Lumi tuli, lumi suli! Nyt on tilaisuus postata vielä meidän syksyn marjaretkistä yms. elokuun ja alkusyksyn jutuista. Ei oikein olisi kehdannut enää noita syksyisiä juttuja julkaista nietosten keskeltä.  


Eli tapanamme on käväistä aidan takana laittamassa suut makeaksi tai hakemassa marjoja erinäisiin leipomuksiin. Pikapyrähdykset menevät suunnilleen näin: "Lähdettäiskö käymään metsässä?" "JOOOOO!" ja sitten vaan lähdetään aidan taakse lähimetsään. Varustaudumme pitemmälle retkelle tietenkin asianmukaisemmin, huomioiden myös turvaliivit.Alla esittelemme yhden retken lähimetsään sekä yhden retken vähän kauemmaksi Hirvimiesten kämpälle.

LÄHIMETSÄSSÄ:






Tässä lähdimme hakemaan marjapuuromarjat lähimetsästä ennen ruokailua ja unosia. Ensin pihasta heti suoraa tietä mäkeä alas ja sitten pieni harhautus: takaisinpäin polkua pitkin, päiväkodin ohi ja olemmekin kivenheiton päässä päiväkodin monttuportista. Tuntuisi, kuin olisi oikealla pyöräretkellä ja lisäksi sw on hyvää potkupyöräily- ja kävelyharjoitusta varsinkin pienimmille.

Isommille onkin jo tuttua, että ensin tehdään työ ja sitten vasta huvitellaan. Kaikki ryhtyivät poimimaan marjoja retkimotteihin ja sanko täyttyikin yllättävän vauhdikkaasti. Konkarit näyttivät Piilometsän marjastuskulttuurin mallia pienemmille ja kaikki jaksoivat olla hommassa innokkaasti mukana.


Kukin poimi marjoja ominaisella tyylillään.

Suomen marjastus on pelastettu! Nuorin marjastaja on 1v 8kk.
Pienimmät kävivät täyttämässä yhteistä sankoa heti, kun olivat poimineet mottiinsa yhden marjan. Tosin useammin käsi taisi kuitenkin käydä kohti pientä suuta.


Helmi auttoi välillä nuorinta poimijaa, joka kuitenkin pääasiassa täytti mahansa maistuvan makeista puolukoista. Nella, missä marjamottisi on? Sattui vähäsen huonon värinen motti mukaan, kun se sulautui liian hyvin ympäristöönsä.



Mitä tässä oikein nyt tehdään? Puolukanpoiminta loppui kuin seinään ja ympäri metsää kävi mahdoton hyörinä.



Minne kaikki katosivat. Hohoi!

 


NIIIIN, nythän on tarkoitus maastoutua, jotta etsijä ei löydä ”piilosilla olijoita”.  Lapset löysivätkin hyviä piilopaikkoja puiden takaa ja mättäiden seasta.



Jere löysi kaikki ja nyt olikin Paavon vuoro toimia etsijänä.


Pienimmät lähtivät edeltä jo päiväkodille syömään ja isoimmat jäivät metsään vielä hommailemaan omia puuhailijaan.



Pyörät odottivat ”parkissa”. No, onneksi metsäpolullamme on harvinaista nähdä muita kulkijoita ja  nämä kulkuneuvot tuskin haittaavat kenenkään askelta.


RETKELLÄ HIRVIMIESTEN KÄMPÄLLÄ:  
Pienimmät ovat saaneet lisävarusteeksi mukaan omat vaunut päiväunia varten.
Pyöräretki Hirvimiesten kämpälle sujuu aina hyvin ja saman kaavan mukaisesti. Olemme tehneet puolukkaretkiä kämpälle vuosien (pitäisikö sanoa jo vuosikymmenen) ajan, joten käytänteet tulevat jo selkärangasta.

 Isoimmat auttoivat pienimpiä, niin kaikki joutuivat metsään.

HUHUU! Onko ketään kodassa?




Ja sitten oltiin vihdoinkin metsässä. Osa harjoitteli metsässä kulkemista ja toiset olivat jo konkareita esteiden ylittämisessä.



Yy-kaa-koo –hep. Loppusuoralla laitettiin pystyyn vielä marjanpoimintakilpailu, jotta saataisiin vielä hiukkasen lisää marjoja sankoon. Kerrallaan saimme aina puolikkaan sangon punaista herkkua ja vieläpä suhtkoht lyhyessä ajassa.



Kyllä se on helppoa, kun kaikki tehdään yhteistuumin. Nämäkin marjat katoavat talven mittaan parempiin suihin. Ja pysytään terveenä.


Tunnistatko?
Metsäretkellä on aina aikaa tehdä havaintoja luonnon eläimistä ja kasveista. Miten jotkut lapset ovatkin niin taitavia löytämään kaikennäköisiä koppiaisia, toukkia ja muita miniötököitä. Joillakin lapsilla on kait synnynnäinen lisäaisti, teletappitutka luonnonilmiöiden tutkimiseen.





NAM! Uurastuksen jälkeen maistui retkiruoka. Olisimme saattaneet syödä  myös sisällä kodassa, mutta näin hyvällä ilmalla oli parasta katsoa nurmelta sopiva istuinpaikka. (Täytyy huomauttaa tietämättömille, että ns. Hirvimiesten kämppä ei ole siis yleinen retkeilypaikka ja kaikkien käytettävissä, vaan Rekelän hirviporukan omaisuutta!)



Valmiina leikkimään? Jokaisella retkellä pitää olla aikaa myös lasten omille leikeille. Niitä kutsutaan hienosti toisellakin nimellä: omaehtoiset leikit.




Maija näyttää, miten oikeaoppisesti mitataan sopivan mittainen metsäkeppi.
Keppi saa ulottua lapsen sormenpäistä hänen kyynärtaipeeseensa saakka.


Kullankaivajat. Tyttöporukka löysi vanhasta montuntapaisesta hiekkapaikasta kultasuonen, jossa oli myös piilevä hopeaesiintymä.


Olisikohan aika lähteä jo päiväkodille Nukkumatin maille.  Keväällä kaksi vuotta täyttänyt urhea potkupyöräkaksikko jaksoi pyöräillä 3 km eestaas kämpälle ja takaisin päiväkodille. Eiköhän tullut taas ylitettyä valtakunnalliset varhaiskasvatuksen päiväkohtaiset liikunta- ja ulkoilusuositukset?

Riemukkain osa päivää. Keväällä pojat nukkuivat vielä vaunuissa, mutta ovat saaneet elokuusta lähtien nukkua päiväunet toisten lasten kanssa pihakodassa, omissa makuupussissaan. Vähän itkettikin, kun ennen syyslomaviikkoa pakkauduimme sitten viimein sisälle, eikä enää päässytkään kotaan nukkumaan. 
Tämä tyyli on todettu pienimmillä kotanukkujilla erinomaiseksi. Kaikki tahtovat ehdottomasti kantaa oman pussinsa kotaan.
Onneksi unihuoneessa oli uusi tuttavuus, kaappiin rakennettu sänky, joka paikkasi kotaunien loppumisen aikaan saamaa murhetta. Älkää murehtiko, kyllä me vielä talvellakin pistäydymme pihakotaan nukkumaan.
(Ensimmäisten sisäviikkojen aikana unihuoneesta kerättiin pussi mukaan ja se kainalossa tultiin vanhaan malliin eteiseen saakka. Olisi aikuisia siinä tilanteessa meinannut vähän jo naurattaakin. Että näin ehkä on syntymässä todellisia erästäjänalkuja, ei sisällä leikkimakkaraa pahvinuotiolla paistamalla. Tavat juuttuvat helposti jo pienestä pitäen, kun saa kokemuksia!)



Joka epäilee Piilometsäläisiä trendien mukana kulkemisesta (luontohan on nyt niin IN), niin ei ehkä voisi enempää metsään arvauksessaan mennä. Tässä, jo vajaa 10 vuotta sitten otetussa kuvassa porukka sisseilee päivänokosilla päivittäiseen, taattuun luontopäiväkotimme tyyliin, pipot päässä syksyisen raikkaassa ilmassa. (OHO, yläasteikäisiäkö jo, ja vasta leikkivät pihalla kurahousut jalassa?)  Lapset nauttivat tai oppivat nauttimaan monipuolisesta kokopäiväulkoilusta, harva aikuinen pystyy samaan. Liian työlästä? Yli 10 vuoden aktiivisella ulkoilupäiväkotikokemuksella: Kyllä, jos sen niin haluaa ajatella.