NAVIBARIN KATOAMINEN

torstai 23. kesäkuuta 2016

VILLIVIHANNESSEIKKAILU




Eilen valmistimme voikukkasalaattia ja tänään teimme välipalaksi voikukkamunakasta. Koemaistelussa lapset pitivät voikukkasalaattia hieman väkevänä, mutta hienonnettuamme voikukanlehdet tunnistamattomaan muotoon, kukaan ei protestoinut päivän salaatin mausta, päinvastoin… lapset tyhjensivät urakalla extrasuurta salaattiastiaa.   
Ylärivin tyttösten tehokkuusprosentti: 0% astiassa - 100% suussa.
Alarivi teki pikkutarkkaa jälkeä ja työskenteli  ns. kieli keskellä suuta.
Pienimmät tyytyivät leikkaamaan salaatin lisäaineksia lasten ruokailuveitsellä. Se on turvallinen väline jo pieneenkin käteen. 3-4-vuotiaiden leikkaustouhuissa tulee tarkkailla, kummalla kädellä lapsi työskentelee ja valita sakset sen mukaisesti. 

Villivihannekset tulee käsitellä tai laittaa ruoaksi heti poimimisen jälkeen, koska ne nahistuvat korissa aika pian. Leikkausharjoituksena villivihannesten pilkkominen on ajankohtaan mitä sopivin. Ohitamme suosiolla näin samalla aikuisten järjestämät kehittävät monisteleikkaustuokiot, kiitos ja näkemiin.

Voikukkavermeet haimme useamman päivän retkeilysessioiden aikana Maija-Mummon rantaniityltä. 
Lyhyt retki onnistui hyvin potkupyöräilijöiltäkin, vain kahdessa alamäessä piti vähän toppuutella menoa, ettei vauhti yltyisi liian kovaksi. Tässä  laskee mäkeä alas 1,5-vuotias reipas retkeilijän alku, joka jaksoi kolmena perättäisenä päivänä kulkea villivihannesseikkailussa mukana.
Matkalla niitylle tervehdimme Kallea. BÄÄ-BÄÄ, Kalle tahtoi jo tietää, mitä herkkuja Piilometsän lapsilla oli pussissa. Kalle on nykyään rauhallinen pässi, antaa silittää ja ottaa leipäpalasen ihan kiltisti sen antajalta. On kuulemma hieman vieraskoreakin.
BÄÄ-BÄÄ, onko meillä täällä pieniä karitsoitakin. Saimilla ja Nellalla livahti pakasteesta otettu leipäpalanen hetkessä omaan suuhun ja Kalle jäi aitaukseen määkymään. Vaikka Maija-Mummo ei määkynyt eikä bääkynytkään, Saimi päätti, että myös Maijan pitää saada maistaa herkullista leipää. NAM!

Koskaan ei ole niin hoppu, ettemmekö joutaisi rapsuttamaan Nano-koiraa. Nano on jo lasten vanha tuttu edellisiltä vierailuilta.  
Kori täyttyi pian annetun ohjeen mukaisesti leikatuista voikukanlehdistä sekä voikukan kukista ja nupuista varsineen. Myös pienimmät pystyivät olemaan mukana leikkuuhommissa muovisaksien kera. 

Tärkeintä on, että sai olla tekemässä samaa puuhaa kuin isommatkin. Horsmasta ja mesiangervosta valmistuu kuivattamalla maittava tee talven hiihtoretkille.
Mietitäänköhän tässä, että pääsisipä jo pian uimaan. 
Kasvienkeruun jälkeen oli rentoutumisen vuoro. Voiko ihanampaa rentoutumispaikkaa olla kuin rauhoittua miettimispenkille Kiiminkijoen ääreen. Taustalla Kainus- ja Seluskansaari.

“Meillä on unelma. Unelmassa tuoksuu metsä. Sellainen, jonka notkelmissa helisee lasten ilo ja maistuu mustikka! Sellainen, jossa syvä sammaleen vihreys ja tuulessa huojuvien mäntypuiden humina kohtaa. Millaista onkaan kulkea metsässä ja pysähdellä! Ihmetellä. Miltä tuntuu puron vesi varpaissa, sadepisara olkapäällä tai auringon säde kasvoilla, kun on kuljettu tovi? Jos on kulkenut aamusumuisessa metsässä jossa kevätlintu laulaa, on ollut onnellinen.” (alakoulunaarreaitta.fi)

Tuliaisia päiväkodin kukkamaljakkoon: kimpussa on mukana koiranputkea, niittyleinikkiä, puna-ailakkia, rantakanankaalia ja metsäkurjenpolvea. Huomaa maljakko, joka on taattua Piilometsä-designmerkkiä, kierrätyssellaista. 
Edellä olleen runon sekä seuraavan huolenaiheen lasten luontosuhteen muodostumisesta olemme lainanneet netistä/sähköpostista:
”Olemme suruksemme huomanneet että monet päiväkotiryhmät välttelevät metsässä ja luonnossa liikkumista punkkien, sääskien ja käärmeiden pelossa. Meitä huolestuttaa kuinka käy lasten luontosuhteelle, jos heitä ei viedä luontoon? Luontosuhteen syntymiseen tarvitaan luontoa. Luontosuhdetta ei saavuteta kulkemalla jalkakäytäviä, istumalla sisällä tai päiväkodin pihalla tai katselemalla kuvia kirjoista. Luonnossa on käytävä ja sinne on mentävä.

Kun lapsi haistaa suopursun tuoksun, maistaa ensimmäisen kerran ketunleipää tai näkee västäräkin, hän alkaa vähitellen ymmärtää ympärillään olevaa elämää ja hänelle syntyy muistoja ja ajatuksia. Herää halu pitää luonnosta huolta. Hänelle muodostuu luontosuhde. Kaikenlainen metsissä seikkailu, soilla samoilu tai rannoilla istuskelu kehittää sidettä ihmisen ja luonnon välille. Mutta ennen kaikkea, ulkona liikkuessa voi paitsi rauhoittua, niin siellä voi innostua ja kokea ilon tunteita!

Sääskiä ja punkkeja liikkuu luonnossa huhtikuusta lokakuuhun. Annammeko me noiden pienten ötököiden häätää meidät ja lapset metsistä?”