NAVIBARIN KATOAMINEN

tiistai 31. toukokuuta 2016

VIHREÄ LIPPU -JUHLA HUPISAARILLA

Oulun linnan raunioiden päälle rakennettiin v.1875 Oulun merikoulun tähtitorni. 
Se on toiminut kesäkahvilana vuodesta 1912 lähtien. 
Sen kellarissa on pieni näyttely linnan historiasta.


Lähdimme Vihreä lippu –ympäristöraatilaisten yhteiselle kevätretkelle Hupisaarille, Ainolan puistoon to 12.5.2016. Olemme osallistuneet kevätjuhlaan aina, jos se on ollut hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meillä ei nyt mennyt kuin n.15 minuuttia Raatin uimahallin edustan pysäkiltä, niin olimme jo perillä, vaikka pysähdyimme tutkimaan välille kaikkea mahdollista kiinnostavaa... 
Tosiasiassahan myöhästymme joka kerta  juhlan yhteisestä aloituksesta, koska emme jaksa millään lähteä matkaan edellisellä, klo 6.40 Ylikiimingistä lähtevällä linja-autolla. Otamme päivän "kultturellisena luontomatkailuna" ydinsisällön toteutumisesta stressaamatta.
Ensimmäisen ohjeen mukaisesti etsimme vanhan kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneesta yllä mainitut kasvit. 
Kasvietsivän työ oli tarkkaa puuhaa, mutta lopulta kaikki kasvit löytyivät kuin löytyivätkin. Osa osaa jo lukea ja lapset pystyivät löytämään kuvausta vastaavan, oikeanmuotoisen kasvin myös nimen kuvauksen perusteella.
Huomasimme, että kasvit olivat saaneet nimensä aivan aiheesta. Niin kuin esimerkiksi AASINKORVA ja HIENOHELMA.
Ankkalammella tutustuimme Hupisaarilla esiintyviin lintulajeihin ja yritimme bongata mahdollisimman monta. Helpoimpia niistä olivat naurulokki ja sinisorsa, joista saimme napattua myös hyvälaatuisia valokuvia.
Naurulokki pesii maassa tai ruohikoissa yhdyskuntina, jossa voi olla jopa tuhat lokkipariskuntaa. Se rakentaa pesän vesikasvien korsista.

Naurulokilla on harmaa selkä ja siivet, valkea vatsapuoli, valkea pyrstö ja kesällä tummanruskea pää. Koivet ovat punaiset. Talviasussa aikuisenkin pään väri vaalenee, ja laji onkin silloin hieman vaikeampi tunnistaa. Linnun pituus on 38–44 cm ja siipien kärkiväli 94–105 cm. Paino on keskimäärin 265 g.
Sinisorsa on puolisukeltaja. Se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Ravinto: siemenet, jyvät ja ruoho ja selkärangattomat. 



Nimensä mukaisesti sinisorsalla
eli heinäsorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili. Koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Naaras on väriltään ruskeankirjava ja sillä on oranssi nokka, jossa on vauhtelevasti mustaa väriä. Sinisorsan pituus on noin 50–60 senttimetriä ja sen siipien kärkiväli on 81–95 senttimetriä.

LINTUKARAOKE
Leikkipuisto  täytyi tietenkin myös testata. Vaikka olimme viimeksi käyneet täällä viime 
syksynä, lapset kiiruhtivat innoissaan juoksujalkaa laitteelta toiselle. Ylös ja alas ja alas ja ylös…
Kiikkuja riitti jokaiseen menoon, vähän rauhallisempaan vauhtiin ja hurjapäille oli omat kiikkusysteemit.
Retkellä pitää aina olla kunnon ruokatauko. Tänään otimme varman päälle ja valmistimme puistossa ns.”Makaronimössöä” (jauhelihamakaronipataa). Aioimme kävellä vielä Raatin uimahalliin poskimaan, joten eikö pinnalla pysyäkseen ole syötävä kyllikseen? Eräät santsasivat jopa viisi kertaa ja jälkiruoaksi popsimme vielä nuotiolla paistetut makkarat.
Musiikkipisteelllä sai laulaa tuttuja eläinlauluja.


Ainolan lastentarha
Ainolan lastentarha oli Kiikkusaaren Laskuniemessä Oulun Hupisaarten kaupunginpuistossa sijainnut lastentarharakennus, joka tuhoutui 1940. Hemming Åströmin tytär, lastentarhanopettajaksi Saksassa opiskellut Hanna Åström (myöhemmin Frankenhaeuser), perusti lastentarhan Ouluun vuonna 1901. Jäljellä on Laskuniemen lisärakennuksen uudelleenrakennettu kopio, jota kutsutaan nykyään Alaköökiksi tai Piparkakkutaloksi.