NAVIBARIN KATOAMINEN

torstai 17. maaliskuuta 2016

TALVIKYLÄSSÄ


Ennen hiihtolomia vietimme mukavan ulkoilupäivän Talvikylässä. Olimme loppusyksyn pakertaneet yhdessä vanhempien ja lasten kanssa askartelujen ja leipomisen parissa, unohtamatta Maija-, Liisa-, Salme- ja Vuokko-mummojen apua, osallistuneet muutamiin myjäisiin, pitäneet kirppistä ja jakaneet ”Terveisii”-lehteä pitkin Ylikiimingin raitteja, jotta saisimme kartutettua retkirahastoa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme kahteen kohteeseen: tutustumme Oulun Nallikarin Talvikylään ja keväämmällä teemme retken Ranuan eläinpuistoon.. 
Tilasimme Ylikiiminkiin Sassin pienen onnikan ja lähdimme kohti Talvikylää, jossa kaksi maahistonttua otti meidät iloisesti vastaan. Kylän sisäpihalla, Ravintola Nallikarin kupeessa, oli juuri meidän väelle sopivasti aktiviteettia. Puolet lapsista lähti testaamaan ”Tuubimäen” vauhdit. Tuubimäessä laskettiin mäkeä ns. kuorma-auton sisärenkaalla, joka oli päällystetty erikoisluistavalla kankaalla. 
Välillä mäkeen oli niin kiire, että pukkasi kertymään ruuhkanpoikasta. 
Laskija vei ”tuubinsa” laskun jälkeen aina takaisin ylös. Ylös tuubi vedettiin kankaaseen kiinnitetystä narusta. Vaikka lapset laskivat monta tuntia mäkeä alas ja kiipesivät taas ylös haastavan korkeat portaat, puuha oli niin mielenkiintoista, että niin vain lapset jaksoivat vetää tuubinsa aina vain uudestaan ylös. Tyttömaahinen auttoi pienimpiä lapsia saamaan tuubit mäen päälle, jos heillä ei enää riittänyt omia voimia. 
Mäkeä laskettiin alas yksitellen tai pareittain. Isot lapset huolehtivat vuorotellen kyytiinsä pienimpiä, jotka eivät ihan vielä pystyneet laskemaan yksin. Kirpeä pikku pakkanenkaan ei hetkauttanut lapsia, sillä tässä puuhassa ei kyllä päässyt kylmettymään. 
Sillä välin puolet lapsista pääsi ryömimään ensin ”Onkaloon”. Onkalossa oli muutamia aukkoja, joista lapset saivat ryömiä sisälle. Joistakin mahtui vain yksi kerrallaan ja jotkut olivat kuin pieniä luolia. Sinne väki kertyi seurustelemaan, kunnes jakaantuivat taas ryömimään onkalon käytäville.
Onkalo kiersi lumivallin sisällä labyrintin tapaan ja sen käytävillä väistettiin sopivasti vastaantulevia. ”Iita jumittui esteeksi onkaloon,” tuli joku lapsista kohta kertomaan. Ei paniikkia! Aikuisen hätäapupartio lähti tarkistamaan asian. Pienen suostuttelun jälkeen onkaloon jumittunut este saatiin liikkeelle ja onkaloliikenne jatkui normaaliin tapaan.
Hauskoista aukoista saattoi kurkata välillä ulkomaailmaan. Mieleen tuli elävästi pieni nelisormimangustien yhdyskunta talvisissa tunnelmissa.
Joskus voi käydä näinkin. Pienimmät kulkijat lähtevät innolla retkelle mukaan, mutta pienet askeltajat saattavat väsähtää kesken matkan. Silloin on hyvä olla oma liikkuva peti retkellä mukana.
Nälkä kurnutti jo massuissa ja ruokailemaan päästiinkin rannassa olevan nuotiopaikan ääreen. 15 litran kattilassa oli keitetty maistuva ruoka Piilometsän Primus-monipolttoainekeittimellä ja  ”jälkiruoaksi” maisteltiin vielä nuotiolla paistetut makkarat, ja tuubinveto luisti taas…
Toinen Maahinen kuskasi ruokailun lomassa lapsia mönkijällään merenrannan tuntumassa. Lapset saivat istua lämpöisellä lampaantaljalla perässä kulkevan reen kyydissä, josta ihailtiin ja ihmeteltiin merelle avautuvia maisemia.