NAVIBARIN KATOAMINEN

HUOM!!!! ---- ÄLÄ käytä BLOGIN ALAREUNAN UUDEMPI JA VANHEMPI TEKSTI-LINKKEJÄ! -------- OHJE: KULJE "LUE BLOGIAMME"- PAINAKKEIDEN KAUTTA BLOGIJUTTUIHIN. --------

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

ERÄKUMMIT


Kertakaikkiaan ikimuistettava retkipäivä!  Me olemme kyllä vieläkin niin innoissamme siitä onnistumisen elämyksestä, joka valtasi meidän porukan retkipäivän jälkeen.  Olimme saaneet aamulla vieraaksemme sakin kirkonkyläläisiä ala-asteen poikia,  jotka olivat tulleet viettämään kanssamme eräpäivää Piilometsän maastoon. Pojat haluavat toimivat Piilometsän lasten Eräkummeina. Meillä ei olekaan ennestään kummiluokkaa, joten tämä yhteistyö on todella, todella antoisaa!

Kaikki sai alkunsa myöhäissyksyisessä  "Lapsiperhetoimijoiden palaverissa". Samaan työryhmään Piilometsän lastentarhanopettaja Kaisun kanssa valikoitui numeroarvonnalla myös Ylikiimingin koulun opettajat, ennestään tuttu Tiina sekä toinen opettaja Satu. Satu halusi alkaa tekemään enemmän metsäopiskelua oman luokkansa kanssa ja siitä varsin innostuneena Kaisu tarjosi ahaa-elämyksenä luokalle retkeilymahdollisuutta Piilometsän lähiluontoon.
 
Retkeilypäivä toteutui sopivasti Vihreä lippu "muista toinen toista" -päivälle (2.2.2018). Vihreä lippu- perinteen mukaisesti tänä kyseisenä päivänä tulee antaa toisille aineettomia lahjoja ja muistamisia. Aineeton tarkoittaa sitä, että muistamiseen ei ole käytetty materiaa.Sehän sopikin meille molemmille vallan mainiosti, sillä sekä Piilometsä että Ylikiimingin koulu ovat Vihreä lippu- toimijoita. Samalla vietimme myös StarT-päivää.

Aloitimme aamun tutustumalla toisiimme lyhyellä herrasmiesmäisellä kättelyesittelykierroksella. On helpompi toimia ryhmässä, kun suunilleen tietää vieraiden nimet. Joillekin Piilometsän lapsille oli Eräkummien luokassa myös tuttuja kasvoja. Ja tottakait sukulaisen sukulaisen sukulaisia.


Tutustumisen jälkeen oli suunnitellusti pulkkakyydin aika. Lähdimme pitkässä jonossa kohti meidän pihatietä, jossa on ihan kiitettävä mäki sekä pulkalla että suksilla laskettavaksi.   



Alussa pienintä vähän jännitti, mutta hänkin rohkeni kuitenkin sitten hyvin lähteä mukavaan pulkkakyytiin.


Halukkaat Eräkummit ja Piilometsän isoimmat lapset lähtivät talsimaan umpihangessa kulkevaa oikaisureittiä kohti Rekeläntörmän kotaa. Kiitos ihanien vanhempiemme saimme kerättyä juuri oikean määrän lumikenkiä kaikille halukkaille.
No harmi, kun lumikenkäilijöistä kuvat jäivät niin vähiin... Väki ehti olla ripeäotteista ja riisua kengät ennen kuin valokuvaaja saapui paikalle...




Me muut keräsimme juuttikasseihin ohjelapun mukaisesti kuivaa heinää ja kuljimme Maija-mummon peltojen poikki kohti kotaa. Kuten aina, olimme kysyneet luvan mantujen läpi kulkemiseen. 
Matkalla katselimme ympärillemme, missä se jänö luuraa. Löytyisiköhän jäniksen jälkiä: yksi, kaksi hyppy, niinkuin me Piilometsässä sanotaan.
Laukatessaan jäniksen etujalat jäävät takajalkojen väliin ja loikan jänis ottaa rinnakkain olevilla takajaloilla.
Jänisten kannalta on parempi, jos heinäkasoja olisi laajemmalla alueella eikä esim. yhden puun alla. Tällä kertaa kuitenkin laitoimme kaikki heinät yhteen kasaan.
Ja samalla tervehdimme Piilometsän jänöjussia, joka piileskeli lumihangessa.             
Senkin huijarit! Vähän meidän lapset tekivät hyvän huijaustempun! Arvaatko minkä?
Piilometsän väen, valkoisessa talviasussa oleva pupu eli jänöjussi. Jussi on kuitenkin virallliselta nimeltään metsäjänis. Se on yleensä niin kesy, että se tulee mielellään varsinkin Piilometsän lasten syliin.
TÄSTÄHÄN PÄÄSEE MEIDÄN JÄNIS-TAULUUN


Aina pitää keitossa olla vierasvaraa. Ensi kerralla syömmekin ensin keiton ja sitten vasta makkarat. 

Olikohan tämä retken kohokohta? Raikas ulkoluhetki takana päin, savulta tuoksuva hämärä kota ja omat makkarat!  
 




Niisku valloitti poikien sydämet ja siitä tuli samalla Eräkummikoira. Onneksi Niisku ei huomannut meidän jänöjussiamme... Ensi kerralla retkelle pääsee mukaan pohjanpystykorva Hippu tai sen tytär Piitu.


Päivä sujui mallikkaasti, mutta totesimme yhteen ääneen, että sille olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Kolme tuntia ohjelmineen ja makkaranpaistoineen on todettu ennenkin aivan liian lyhyeksi retkeilyajaksi. Koululuokkia sitoo kuitenkin tietyt oppivelvollisuuskäytännöt ja porukalla oli alkamassa valinnaistunnit, joita ei ole suinkaan helppo siirtää toiseen ajankohtaan.


Maija-mummo ja lapset ripustivat kaikkien itse kirjoittamat nimilaput kodan lähipuihin ja odotammekin innolla, löytyvätkö laput vielä sitten, kun Eräkummimme tulevat toukokuussa meidän kanssamme Rekeläntörmän kodalle onki- ja veneilyreissulle.


Emme ehtineet pelata Eräkummien kanssa umpihankipalloa, kun heidän piti kiirehtiä bussilleen. Tässä otimme vielä pienet harjoitukset, jotta ensi kerralla olemme iskukunnossa, kun matsin aika koittaa.

Eräkummimme kirjoittivat tähän blogiin mahtavia kohokohtia. Ne ovat tällaisella ruutupaperilla pitkin varsinaista tekstiä.