NAVIBARIN KATOAMINEN

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

LUISTELUHARJOITUKSIA


VALMIS! Pääsimme luistelemaan Ylikiimingin keskustan kentälle perjantaina 24.11.2017. Ensijäille on päässyt nykyvuosina aikalailla näihin samoihin aikoihin. Jää saattaa usein vielä pehmentyä ja sulaa melkein poiskin välillä, mutta on kiva päästä pitkän kesätauon jälkeen viilettämään vihdoin oikealle jäälle.

Aamulla testattiin luistimia. Istuuko jalkaan parhaiten omat, päiväkodin vai Maijan vanhat luistimet?


ÖHÖM... Saimilla on kyllä kokemusta luistelusta jo viime talvelta. Luistimia käytettiin jalassa ja niillä sai tepastella päiväkodin pihalla ja ottaa kontaktia jopa jääkenttään. Vaikka luistelu ei mahdottomasti vielä vuosi sitten kiinnostanut, Saimilla on jäänyt siitä näköjään ”muistoja”.


Vauhti ja temput ovat sen mukaisia, että näillä on hyvä jatkaa luistelukentälle!




Onni-bussin kuskilla oli tällä kertaa mukana Paddy-koira. Paddy oli ihan toimiva apukuski. Istui Aimo Rasmuksen vieressä ja vahti silmä tarkkana meitä matkustajia.  Päiväkodilta on matkaa keskustan kentälle 10 km, joten pystymme kulkemaan juuri ja juuri matkan Onni-bussilla. Onnillahan on kutsurajana 10 kilometrin matka keskustasta. Kutsuessa meidän tulee huomioida, että Onnilla on lisäksi aikataulun mukaiset päivittäiset reitit "syrjäkylille".


Ei meidän porukkaa hidastanut, vaikka kentän putsaus olikin kesken. Teimme luisteluharjoituksia jonkin aikaa kentän vieressä.

Kiva traktorikuski päästi meidät kaukaloon, vaikka homma jäi kesken, ja kaarsi traktorin viereiselle lumiselle isolle kentälle. Yläasteen hyppytuntia viettävät pojat tulivat ja kolasivat käsivoimin loppuosan kenttää puhtaaksi, kun oli kiire päästä  luistelemaan. Niin sitä pitää!


Jokaiselle jotakin. Piilometsän omaa kenttääkin on alettu jäädyttämään, mutta lukuisat räntä- ja lumisateet meinaavat sotkea aina edellisen päivän työn. Oli tosi mukava lähteä luistelemaan valmiiseen kaukaloon. Jokainen sai luistella omien taitojensa mukaisesti. Myös muutamilla lapsilla oli unohtunut kypärä kotiin, ja hopussa emme ehtineet kaivaa päiväkodin varakypäriä esille, joten tällä kertaa mentiin pyöräilykypärälinjalla. Ensi kerralla myös ei-luistelijaopen on parasta muistaa ottaa kypärä päähän. Mukana oli myös yksityinen perhepäivähoitaja Piia lapsineen.



Pienimmille, Saimille ja Nellalle, valittiin tällä kertaa päiväkodin harjoitteluluistimet kokoa 27, napakat ja nilkkaa tukevat. Saimi ei vielä tällä kertaa siirtänyt eteisen tasapainovaakatemppuja jäälle, mutta kyllä se sekin päivä pian koittaa. Tukena on jääkiekkomaila.


Muistellaanpa edelliseltä talvelta, miten jäällä sai tasapainon haltuun ja miten noustiin ylös, kun kaadutaan. Mehän ei pienistä kupruista välitetäkään!


No, näinhän sitä luisteltiinkin. Helmi osaa jo nauttia jäällä olosta. Sinne vaan, viilettämään ympäri kaukaloa, muiden luistelijoiden joukkoon.
 

Tästä se lähtee. Konttausasennosta pystyyn, muutamia kellahduksia jään pintaan  ja ei muuta kuin ponnistetaan ylös ja jatketaan matkaa...Lapsi oppii nauttimaan jäälläolosta jo muutaman opettelukerran jälkeen. Piilometsässä on myös oikea luitelutuki, mutta sitäkin käytetään harkiten. Olemme vuosien aikana huomanneet, että lapset uskaltautuvat parhaiten ja oppivat nopeammin luistelemaan, kun EI ole liikaa tukimuotoja. Myös aikuisen jämerä, mutta rohkaiseva asenne on suureksi hyödyksi. Siis tämmöinen: Hyvä, hyvä! Ei muuta kuin menoksi! Liiallinen hyssyttely saa lapsessa aikaiseksi epävarmuutta.

Ensin haparoidaan ja kaadutaan, mutta se vaihe kuuluu jokaisen lapsen luistelualkeisiin. Sisukkuutta, ennenkaikkea! Hienoa, Seela! Kyllä 3v. tytöt rulaa!


Ja tässä on muutama onnistunut otos pienimmille näytettäväksi, että kyllä ne isommatkin kaatuivat jäällä. Ja monta kertaa. Hymysuin jatkettiin matkaa! Kuka sitä viitsii jäädä maahan makaamaan, kun taustalla on menossa makea jääkiekkopeli.


Joo, tämä kuuluu asiaan. Ympäri kenttää ja mahdollisimman vauhdikkaasti. Mitä useampi luistelija, sitä kiihdyttävämpää menoa. HOKKARIT! Avainsana hyvän luistelutyylin oppimiseen. Älkää missään nimessä  hankkiko tytöille prinsessaluistimia, joissa on niitä taitoluistelijan teräviä pikkuteriä. Ei koulun liikuntatunnillekaan, sillä opettajat ovat suosineet jo kymmenien vuosien ajan tytöillekin hokkareita.







Voi että on kiva, kun on pelikavereita! Saatiin kasaan ihan oikea joukkue ja kunnon pelitilanteita.
 

Väsyneitä, mutta onnellisia. Hokkareihin olisi hyvä hankkia suojat, niin niillä on hyvä kävellä siirtymismatkat Onni-bussiin ja päiväkodille. LUISTIMET PITÄÄ OLLA AINA HYVIN TEROITETUT! Tylsäteräisillä luistimilla ei pysy kukaan jäällä pystyssä, ei edes Teemu Selänne.


Oliko hauskaa? OLIII! Hauskaa oli päästä Onni-bussin kyytiin, hauskaa oli päästä isojen mukaan ja hauskaa oli luistella. Kokeilimme ensimmäistä kertaa systeemiä, että sidomme luistimet kaikille valmiiksi jalkoihin jo päiväkodilla ja aikuiset nostelivat lapset bussiin ja ulos. Aika kätevää!