NAVIBARIN KATOAMINEN

tiistai 13. joulukuuta 2016

REISSUN PÄÄLLÄ KIRKONKYLÄLLÄ








No, tällä kertaa pähkäilimme tovin pulmallista tilannetta, jossa Y-L-I-K-I-I-M-I-N-K-I-I-N, kyllä Ylikiiminkiin, oli samalle päivälle buukattu kaksi korkeakulttuurista tapahtumaa. Miten selvittäisimme pulman?   Osallistuisimme tietenkin mielellämme molempiin, koska nykyään kylillämme on hiukkasen niukasti tarjolla tällaisia tapahtumia. Pari päivää mietiskeltyämme ratkaisimme pulman siten, että vanhimmat lapsemme osallistuisivat Ylikiimingin seurakunnan järjestämään Kauneimmat lasten joululaulut - tilaisuuteen ja nuorimmat lähtisivät kuuntelemaan kirjastossa pidettävää tarinatuokiota. 

Kirkossa laulettiin tuttuja lastenlauluja ja –virsiä. Koska aika on rajallista varsinkin näin joulun alla, Piilometsän vanhimmat lapset olivat saaneet laulujen sanat myös kotiin opeteltavaksi, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua laulamiseen kuuntelemisen sijaan.

Jätimme bussilastimme ”vanhimmaiset” istumaan kirkon penkkiin ja jatkoimme pienimpien kanssa matkaa kohti keskustaa. Heitimme mennessä kirkkoväen luisteluvehkeet kentän reunalle ja kaarasimme ylös Ylikiimingin kirjaston oven eteen. 



Ehdimme lukea lastenosastolla tovin kovakantisia kirjoja ennen tarinatuokion alkamista. Tällä kertaa mahduimmekin hyvin sopuisasti kirjaston pikkuruiseen tilaan, sillä Piilometsän pienimmäisten lisäksi tarinatuokioon osallstui em. päällekkäisyyksien takia vain vanha tuttumme, yksityinen perhepäivähoitaja Piia hoitolapsineen.


Tarinatuokio vei katsojansa jouluiselle matkalle läpi lumisen metsän tuttuja joululauluja laulellen. Olipa kiva, että lapset pääsivät esityksessä laulamaan ja kuuntelemaan joululaulujakin! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.   


Nuojuan teatteripajan toisen puoliskon, näyttelijä Tuija Nuojuan esitys ”Lahjatoive” perustui Rebecca Harryn kirjaan Pikkupupun lahjatoive. Pääosaa esitteli kuviteltu Pikkupupu.

Joululaulut sekä ruskeasta, vanhasta matkalaukusta löytyvät tarinaan liittyvät esineet kytkivät juonenkulun pienen lapsen tasolle.  2-vuotiaat osasivat hauskuuttaa aikuisia, alkamalla kunnon teatteriyleisön tapaan spontaanisti taputtamaan esiintyjälle jo heti ensimmäisen aloituslaulun jälkeen. 


Lapset jaksoivat katsoa kuitenkin esityksen hyvin loppuun, sillä se oli mitoitettu juuri sopivan pituiseksi eli tarpeeksi lyhyeksi.  Mukavan esityksen jälkeen ei muuta kuin vessan kautta ulkoilukamppeet päälle ja katsomaan, miten kirkkoväelllä luistaisi terävä tossu jäällä. 


NUOJUAN TEATTERIPAJA






Voi, voi… Paavo olisi myös halunnut luistelemaan. Pikkupojathan ”osaavat” tietenkin jo omasta mielestään luistella. Kun se näyttää niin helpolta! Eiköhän meidän ole parasta kuitenkin jättää pienten jäällä luikastelut ja liukastelut päiväkodin omalle kentälle.


 Isommista sen sijaan on kiva käydä välillä luistelemassa isommallakin kentällä. Piilometsän kentän luistelusessioista tulee juttu myöhemmin. 



”Katsokaa, onpa tuolla suuri mäki! Ja iso traktori!” (Tätä kutsutaan oikeaoppiseksi harhautukseksi ja erityisesti alle 3-vuotiaat kuuluvat siihen ryhmään, jota on erityisen heleppo vettää nenästä.) ”Lähdetäänpä laskemaan mäkeä ja nyt…nokka kohti kumparetta.”


Mäki olikin erityisen innoittava. Sanotaanpa vain, että se lihastyö ja liikuntamäärä, jonka pienetkin lapset pystyvät jo tekemään, vetäisi monen tosikuntoilijankin hiljaiseksi. Siis, jos lasten liikkuminen suhteutettaisiin aikuisten liikkumiseen. Suorilta jaloilta aina vaan ylös mäen harjanteelle ja sitten välittömästi juosten sekä kierien alas maankamaralle . 


Uudestaan ja taas uudestaan.


Lähtiessä tarkastettiin vielä työmiesten punaisen traktorin kunto ja päädyttiin huomioissamme siihen, että ei auta. Ei auta meidän suunnitella traktoriajelua, kun kukaan meistä ei päässyt edes traktorin alimmalle askelmalle.

UPS. Onni saapuu kohta ja juuri. Töppöstä töppösen eteen ja äkkiä auttamaan luistelijoita. Kyllä opit ovat hyvin menneet vuosien varrella perille, kun porukka sai lähinnä itse kankeat luistinnauhat auki ja luistimet pois jalasta. 

Päiväkodin eteisessä se on lapsille toki niin vaivatonta. Luistinten jalkaan saamisen perusteet: avaat nauhat yksi nauharasti kerrallaan –  laitat luistimen jalkaan –  kiristät yhden nauharastin kerrallaan –  aikuinen varmistaa tiukkuuden ja solmii luistimet kiinni. Nauhojen tulisi olla sopivan mittaiset ja sitä nauhaa ei pitäisi olla niin tolukottomasti, että sillä kierretään kaverinkin nilkat. NAUHOJAHAN EI SAISI KIERTÄÄ NILKAN YMPÄRI OLLENKAAN. Luistelun jälkeen: vedät irtonauhasta – löysäät yhden nauharastin kerrallaan – otat luistimen pois ja huolehdit terät kuivaksi kuivausluudun avulla.

PS. Artttuuuu, Arttuuu! Ehdimme vielä huhuilla viime vuoden eskarilaistamme koulun pihalla. Koulutoverit etsivät hänet sankasta joukosta, joka oli valloittanut koulun pihassa törröttävän mäen. Lähetimme koulutovereiden kautta terveisiä myös jossain koulun pihalla viilettäville Rasmukselle ja Ellalle sekä ”Tuutikkiterveiset” sinne jonnekin Wilmalle ja Pepille.

Hyvää joululomaa!