NAVIBARIN KATOAMINEN

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

SEIKKAILUA ELÄINTEN PARISSA



Juuri ennen vappua saimme vieraan Helsingistä, Suomen pääkaupungista saakka. Anna Kettunen toimii Syklissä ympäristökasvattajan koulutusohjelman vastuukouluttajana ja oli saapunut seuraamaan ja arvioimaan lastentarhanopettajamme viimeisiä näyttöjä. Anna oli mukana eläinaiheisessa metsäseikkailussamme, jonne tuttu veijarimme Sulo Salajänis meidät johdatti. 
Kettu Repolainen
Lapset esittivät erilaisia eläimiä ja etsivät itselle paria.
Sulon kirje johdatti meidät ensin ison kiven luokse. Lasten tuli vihjeiden perusteella arvata, mistä eläimestä on kyse. Kettuhan se oli, vaikka lapsilla oli kyllä monenlaisia muitakin vaihtoehtoja tarjolla. Lapset löysivät kiven syrjästä ketunluolan suuaukon ja sieltä pilkisti Sulon tehtävä: ELÄINPARILEIKKI. Lasten tuli etsiä itselleen eläinpari joko ääntelemällä tai esittämällä kuvan eläintä. 

Onko oravan herkkua kuusen vai männyn käpy?
"Kerää maasta käpyjä ja kokeile montako osuu sankoon."
Orava kesäpuvussansa kuusen oksalla.
Ison kuusen juurelta löytyi kasa käpyjä ja kori, jossa oli männyn ja kuusen käpy. Lasten piti arvata, minkä puun kävyistä oli kyse ja kumpi käpy on oravan herkkua. Jotta pääsi etenemään, tuli jokaisen lapsen kerätä ympäristöstä  viisi käpyä ja koetella taitojaan osumalla astiaan ja puun kylkeen.
Onko jänis kesällä valkoinen?
Jäniksenpapanoita, joista voi tehdä myös mm. ekokoruja...
Ilveslauma syöksyy saalistamaan jäniksiä.

Leikimme Ilves ja jänis -leikkiä, jossa oli aluksi kaksi suurta ilvestä (eskarilaiset) ja muut lapset olivat jäniksinä piilossa pensaikossa. Kun ilves sai jäniksen kiinni, otti jänis nauhan kaulaansa merkiksi ja muuttui ilvekseksi. Tätä leikkiä lapset olisivat jaksaneet leikkiä yhä uudelleen. Lopuksi mietimme, mikä ero sudella ja ilveksellä on mm. saalistuksessa. Ilveshän on yksinäinen kulkija ja sudet ovat laumaeläimiä.
Pöllövaarin huhuilu kuului Hankisuon laidalta. Se oli odotellut meitä käkkyrämännyn latvassa, mutta oli  torkahtaessaan pudota luiskahtanut alas puun juurelle. Siellä se nyt olla öllötti. Pöllövaari oli kuullut eläinseikkailustamme ja oli päättänyt ”opettajamaiseen” tapaansa tuoda mukanaan opetusvälineistöä: kiikareita, luuppipurkkeja sekä lintu- ja ötökkäoppaan. Vaari kehoitti vielä salaperäisesti lapsia seuraamaan jälkiä…
Tuhatsatavuotisia löytöjä: epäilimme niiden olevan
yksisarvisen sarvi ja häntäjouhia,
Deinotherium- tai Veeti-mammutin karvaa ja
jäälohikäärmeen hammas.
Kulkiessamme eteenpäin, lapset huomasivat suon reunalla vanhan aarrearkun. Arkussa oli viesti ja kummallisen näköisiä esineitä. Yhden ajattelimme olevan yksisarvisen sarvi ja mitä todennäköisimmin mukana oli myös sen häntäjouhia. Joukossa oli todennäköisesti myös jäälohikäärmeen hammas, joka lienee oli pudonnut suohon neljä vuotta sitten, kun lohikäärmeet vierailivat ympäristössämme. Kun etsimme lohikäärmeen lupaamaa aarretta, mehän näimme silloin jäälohikäärmeen lentelevän juuri tämän suon yläpuolella. LOHIKÄÄRMESEIKKAILU
Deinotherium ja Piilometsän pääsiäistrullit tervehtimässä naapurin mammuttia.
Juuri edellisenä pävänä oli uutisoitu sensaatiomaisesta löydöstä Suomusjärvellä. Sieltä oli löydetty Suomen vanhin fossiilinen luu, joka oli kulkeutunut luultavammin Aasiasta jääkauden aikana Suomeen ja  jonka oli arvioitu ajoittuvan n. 5-19 miljoonan vuoden taakse. Arkussamme oli myös hitunen mammutin karheaa karvaa, mutta meidän pitää selvittää, onko se peräisin juuri tuosta Deinotheriumista vai tutusta naapurimme Mammuttikodin Veetistä, villamammuteihin kuuluvasta yksilöstä, joka on voinut esittelymatkoiltaan jouduttuaan juoksennella vapaa-ajallaan myös täällä lähisuolla. SUOMUSJÄRVEN DEINOTHERIUM 26.4.2016

Hirven sorkan jälki.
Kruunupään pudottama sarvi.
Onko tämä hirvi, kun sillä ei ole sarvia päässä?
Seuratessaan jälkiä, lapset huomasivat penkkatiellä hirven sorkan jälkiä ja sarven, joka sojotti ojan pientareella. Ne olivat metsiemme suurimman nisäkkään, hirven tunnusmerkkejä. Hirvisonni pudottaa sarvensa joka talvi ja kesän aikana kasvaa tilalle entistä komeammat. Keväällä lumien sulaessa jättösarveja voi löytää, jos myyrät eivät ole ehtineet järsiä sarvia lumen alla.
Munia! Tätäkö se viestin vihje tarkoitti? ”Huomio, huomio!” Sulo Salajänis valotti asiaa lapsille. ”Jos löydät luonnosta pesän, jossa on munia, ÄLÄ koske niihin! Mutta, nämä munat ovat tuhatvuotisia ja jo osin fossiilisoituneitakin. Voit viedä ne mukanasi, jos huolehdit niistä. Liota munia päivä, kaksi tai kolme oikein jäätävän kylmässä vedessä, niin saat tietää, minkä eläimen munista on kyse.”
Matkalla tarkkasilmäiset lapset huomasivat vielä maahisten maasta kohoavia taloja ja puista kasvavia munia. Arttu löysi myös tuoheen kirjoitetun kirjeen, jonka Aukusti luki meille. Keijun kodalle jättämän keijusauva odottaa Piilometsässä omistajaansa, Kotakeijua!